Sain jokin aika sitte luettua Anna Pihlajaniemen
Adoptiomatkan.
Kirja oli koskettava ja ajatuksia herättävä,varsinkin kun
adoptio on mulle aika vieras juttu.
Äitiyen ja vanhemmuuen Onni on ihimeellinen...ei se kato
lainkaan sitä onko lapsi biologinen vai adoptoitu.
Se lähtöö sydämestä.
Pienokaisen oottamiseen liittyy Aina samat ootuksen ilot ja surut,
pelot ja onnistumiset,niitä pohtii myös
Anna kirjassaan avoimesti ja hyvällä tavalla.
Suurena erona tässä Annan "raskauessa" on sen kesto.
viisi pitkää ja epätietosta vuotta!
Toisena isona erona oli se mieletön paperisota ja
mikä kysymysten ja perustelujen määrä!
"miksi juuri Sinä olisit hyvä äiti,kuinka kasvattaisit lapsesi?" jne...
Voin vaan kuvitella miten turhauttavalta tuntuu useasti vastailla tällaisiin
kysymyksiin,kun syli huutaa tyhyjyyttä,sydän kaipaa antaa
rakkautta pienelle ihimeelle.
Mutta Anna ja hänen puolisonsa seleviytyivät hienosti
näistä kaikista haasteista...olivat kärsivällisiä,vaikkakin sitä
varmasti koeteltiin!
Suosittelen kirjaa lämpimästi!
Se avartaa mieltä ja sydäntä. Se avaa silimät näkemään,
että elämä ei aina oo niin yksinkertasta ja kaikella on tarkotuksensa,
vaikka me ei sitä aina ymmärretä siinä sillä hetkellä.
Ehkä vasta vuosien päästä..jos sillonkaan.
Tämän Adoptiomatkan tarkotus oli täyttää tyhyjä syli...
syli joka huusi tyhyjyyttä monta vuotta.
Adoptiomatka saa ihanan ja onnellisen lopun,kun pienet käsivarret
lopulta kietoutuvat Annan kaulalle.
Yksi matka on päättyny,toinen voi alakaa.
-Matka vanhemmuuteen.
Kiitos Anna kun jaoit odotuksesi kanssamme!
Kaikkea hyvää perheellesi.
-MaLLa-
