tiistai 9. elokuuta 2011

Adoptiomatka


Sain jokin aika sitte luettua Anna Pihlajaniemen
Adoptiomatkan.


Kirja oli koskettava ja ajatuksia herättävä,varsinkin kun
adoptio on mulle aika vieras juttu.

Äitiyen ja vanhemmuuen Onni on ihimeellinen...ei se kato
lainkaan sitä onko lapsi biologinen vai adoptoitu.
Se lähtöö sydämestä.
Pienokaisen oottamiseen liittyy Aina samat ootuksen ilot ja surut,
pelot ja onnistumiset,niitä pohtii myös
Anna kirjassaan avoimesti ja hyvällä tavalla.

Suurena erona tässä Annan "raskauessa" on sen kesto.
viisi pitkää ja epätietosta vuotta!
Toisena isona erona oli se mieletön paperisota ja
mikä kysymysten ja  perustelujen määrä!
"miksi juuri Sinä olisit hyvä äiti,kuinka kasvattaisit lapsesi?" jne...
Voin vaan kuvitella miten turhauttavalta tuntuu useasti vastailla tällaisiin
kysymyksiin,kun syli huutaa tyhyjyyttä,sydän kaipaa antaa
rakkautta pienelle ihimeelle.

Mutta Anna ja hänen puolisonsa seleviytyivät hienosti
näistä kaikista haasteista...olivat kärsivällisiä,vaikkakin sitä
varmasti koeteltiin!

Suosittelen kirjaa lämpimästi!
Se avartaa mieltä ja sydäntä. Se avaa silimät näkemään,
että elämä ei aina oo niin yksinkertasta ja kaikella on tarkotuksensa,
vaikka me ei sitä aina ymmärretä siinä sillä hetkellä.
Ehkä vasta vuosien päästä..jos sillonkaan.

Tämän Adoptiomatkan tarkotus oli täyttää tyhyjä syli...
syli joka huusi tyhyjyyttä monta vuotta.
Adoptiomatka saa ihanan ja onnellisen lopun,kun pienet käsivarret
lopulta kietoutuvat Annan kaulalle.

Yksi matka on päättyny,toinen voi alakaa.
-Matka vanhemmuuteen.

Kiitos Anna kun jaoit odotuksesi kanssamme!
Kaikkea hyvää perheellesi.

-MaLLa-





13 kommenttia:

Anne Metsä-Ketelä kirjoitti...

Kiitos vinkistä, kuulosti mielenkiintoiselta kirjalta!

Mirka kirjoitti...

Jahas, sä sait sen luettua- ehkä munki tarvii käyrä kirjastos kattomas onko sitä sielä ja lukia. Jotenki pelekkä kirjan ajatteleminenki saa jo haikealle mielelle, vaikka tietää että Annan tapauksessa kaikki päättyi hyvin.

Mukavaa tiistaipäivää :)

Heidi kirjoitti...

Ihana blogi sulla...ja mielenkiintoinen kirja varmasti. Tarvii itsekki lukasta jossain välissä.

Satu kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Satu kirjoitti...

Tuon kirjan olen mielessäni varannut syyslukemiseksi joten oli ihana kuulla sinun suosittelevan sitä :)

Marika kirjoitti...

Itse sain kirjan luettua eilen, ja se oli kyllä koskettava. Todellakin lukemisen arvoinen ja ajatuksia herättävä. Kiikutin sen sitten eilen omalle äidillenikin, saa hänkin tihrustella kyyneliä kun lukee sen.

RoseK kirjoitti...

Oi, tämä pitääkin lukea seuraavaksi! Kuulostaa kyllä kiinnostavalle, kiitos vinkistä!:)

Anonyymi kirjoitti...

Tuo kirja on todella hyvä! Hienosti kirjoitettu, kiitos ammattilaisen.

Luin kirjan uusäidin roolissa ja kävin läpi omia tunteitani puolison lapsia kohtaan, niitä jotka ovat ainoita lapsia minulle. Olen ollut heille äiti 7/24 ja läheiseksi ollaan tultu. Jotenkin voin siis samaistua adoptiovanhemmuuteen todella vahvasti. Pitkää odotusaikaa ei tosin ollut, eikä paperisotia. Olen kuitenkin joutunut arvioimaan omaa suhdettani lapsiin jotka eivät ole minussa kasvaneet. Voin tänään sanoa, että rakastan heitä kuin omiani. Ympäristö ei välttämättä sitä ymmärrä tai edes hyväksy, mutta tärkeintä onkin se, mitä meillä on toistemme kanssa.
Ei rakkaus vaadi välttämättä biologista suhdetta, joskin helpottaa sitä valtavasti ;) .

sS

katariina kirjoitti...

Pakko kirjoittaa vaikka meneekin asian vierestä...olen päivän pohtinut vanhan koulukaverini sukunimeä, ei olla nähty kymmeniin vuosiin, ei ole tullut nimi mieleen..ja kas kummaa, tulin katsomaan mitä kirjoittelet, samalla nimi löytyi , Pihlajaniemi, miten näin voi käydä! Ahkerana lukijana on kuitenkin kiinni kirjavinkistäkin:)

Joana kirjoitti...

Olen lukenut tästä kirjasta monta tosi mielenkiintoista esittelyä, joten kovasti tekisi mieli kurkata kirjaan itsekin.

Kauniisti kommentoit aihetta, kiitos Sinulle Malla!

Tiina kirjoitti...

Kuulostaa aika mielenkiintoiselta, tuon voisi lainata ja lukea. Nyt on hyvää aikaa siihenkin, kun illat pimenevät ja ulkona on koleaa.

PikkuBertta kirjoitti...

Kylläpä kuullostaa mielenkiintoiselle kirjalle....pitäisi piipahtaa kirjastossa.
Omassa työssäni olen huomannut,että toisen lapsia voi rakastaa ja antaa syliä ja lohdutusta aivan samalla tavalla kuin omillekin...jotkut lapset jäävät todella hyvin mieleen ja kun ne lähtee kouluun,niin ikävähän niitä tulee.Myös omaa kokemusta on puolison lapsista,ja rakkaita ovat nekin.
Olen joutunut ystäväpiirissä seuraamaan myös lapsettomuuden kanssa elävää pariskuntaa,joka on hakenut jo adoptiolasta...nyt siinä perheessä kävikin niin onnellisesti ,että siellä odotetaan jo ihan omaa lasta ja voi sitä onnen määrää minkä he ovat odotuksesta saaneet...
Maailmassa on paljon kodittomia ja äidittömiä lapsia jotka kaipaavat syliä,lämpöä,huolenpitoa ja rakkautta...soisin heille jokaiselle rakastavan kodin ja adoptiota miettiville voimia vamhemmuuteen.

Anonyymi kirjoitti...

Suosittelen minäkin adoptiokirjaa -ihanan Kolumbiasta adoptoidun nyt jo nuoren herran äitinä en kirjaa itkemättä lukenut. Perheestämme löytyy myös biologinen tytär, mutta Onneksi olen saanut kokea molemmat raskaudet. Ovat olleet yhtä ihania tapoja tulla äidiksi,ei ole sellaista poikani syntymäpäivää etten hetkeksi pysähtyisi lähettämään Kolumbian masuäidille lämpimiä ajatuksia koska antoi niin Kalliin lahjan meidän perheellemme.