sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Mietteitä keittiöstä


Kuvailin teille vähän yläkerran keittiötä.
Kuvat ei oo parhaita mahdollisia, valoa olisi pitänyt olla enemmän
mutta toivotaan, että tästä sais vähän käsitystä.

Kun keittiöön tullaan vasemmalle jää vanhaan komuuttiin rakennettu vesipiste ja tiskikone
aputasoineen. Kuivauskaappia ei tällä hetkellä oo,
eikä toistaiseksi tuukkaan.


Joulunajan kukkaset voi hyvin vesipisteen lähettyvillä, ku mä muistan niitä näin ollen
kastellakin!


Oikealle puolelle jää jääkaappi, apupöytä ja keittopiste.


 Pieni ja kompakti paketti.
Hyvin tässä mahtuu kokkailemaan ja alakerrassahan meillä on kahvilan
keittiö mitä voi tarvittaessa käyttää myös.
Sitten keittiöön mahtuu hyvin isohko ruokapöytä ja astiakaappi.


Yläkerran keittiöön haluttiin romanttisen tyylin tilalle vähän rouheutta
ja särmää.
Toki romanttisesta otteesta tykkään edelleen mutta kun
työpaikkamme eli sisustuskahvilamme Mallanmakeat on oikea romantiikan
tyyssija niin on mukava, että kotona on vähän
eritunnelma.


Ihanat joulunpyhät on pian muisto vaan.
Koristeita ja valoja on vielä koti pullollaan ja kuusi paikoillaan.
Vielä nautitaan ja kerätään voimia uuteen vuoteen.


Tämä vuosi oli meillä erikoinen kaikella tapaa.
Tapahtumia oli paljon.Huonoja ja hyviä, kamalia ja ihania asioita.
Mun sairastuminen syöpään, musta tuli Mummi! 
Miehen loppuunpalaminen, sisutuskahvilan laajennus ja kaikkia
pieniä vastoinkäymisiä siihen päälle.
Mutta mikä ei tapa, vahvistaa!
Kaikesta ollaan ainaki toistaseksi selvitty.
Kiitos TaivaanIsälle!
Se on mun voimavarani mitä ilman en olisi kaikesta selvinny.


Elämä on ihana asia.
Se ei oo itsestäänselvyys vaan se on lahjaa.
Että saa olla ja elää.
Se on ollu mulle oikeen tämän vuoden läksy, minkä oon oppinu
kantapään kautta.
Tai en tiiä oonko oppinu sitä vielä, mutta lupaan oppia koko ajan.
Ja olla kiitollinen jokaisesta päivästä.
Hyvästä ja huonosta.


Näissä mietteissä jätän hyvästit tälle vuodelle.
Uusi vuosi on kuin avoin tyhjä kirja.
Yhtään ei tiedä mitä se tuo tullessaan.Voin vaan päättää, että
hyvällä ja positiivisella asenteella otan vastaan haasteet
ja tapahtumat mitä elämä tielleni heittää.
Teethän sinäkin niin?
Yritetään ainakin!

Mukavia hetkiä vuoden loppuun!

-malla-

19 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Vanhan rakkaan virren sanoin "onni täällä vaihtelee, Taivaan Isä suojelee." Kaikkea hyvää tulevalle taipaleelle, onnellista uutta vuotta.
Terveisin, Tarja Lohjalta

PikkuBertta kirjoitti...

Kiitos Malla ihanista kotisi kuvista ja ihanasta postauksesta vastoinkäymisistä ja jaksamisesta..
Jokaiselle meistä annetaan juuri sen verran kuin jaksamme kantaa...
Riemukasta loppuvuotta ja kaikkea hyvää,kaunista,ihanaa,iloa niin kuin myös vastoinkäymisiä tulevalle vuodelle...sillä kaikki ne on otettava vastaa sellaisena kuin tulevat ja kaikki ne kasvattaa meitä ihmisenä,tekemällä meistä vahvempia kestämään minkä Luoja meille suo.

Maarit kirjoitti...

Ihania kuvia ja kaunista tekstiä ♥.
Kohta on tämän vuosi eletty, Taivaan Isän siunausta uuteen vuoteen - olkoon se positiivisia yllätyksiä täynnä! ♥

Lisay kirjoitti...

Minua lohduttaa aina laulu;Huomispaivaa en ma tunne,paivan vain kayn kerrallaan...Eteenpain en nahda saata,mutta silti pelkaa en.Herra jolle kaden annoin tuntee myos mun huomisen.
Meillakin ollut surua,sairautta ja kuolemaa tana vuonna.Luottavaisin mielin kuitenkin uuteen vuoteen...

Sari Riekkola kirjoitti...

Kauniita kuvia keittiöstä, lämpöisen tunnelman aivan aistii tänne ruudun toiselle puolelle asti!
Ihanaa, että olette selviytyneet kaikesta ja niin positiivisin mielin uuteen päivään ja vuoteen... elämä on todellakin lahja ja sitä ei pitäisi pitää itsestään selvyytenä!

Kaikkea hyvää Malla teille kaikille ja halaus täältä pohjoisesta! <3 <3

Riina kirjoitti...

Kauniita kuvia ja tunnelmia sekä ihana teksti!
Toivon teidän koko perheelle kaikkea hyvää tulevalle vuodelle! <3

Tuija kirjoitti...

Koskettavia ajatuksia! Onnen hetkiä tulevalle vuodelle! Teillä on hieno idea tuo kaksi keittiötä, jota itsekin olen joskus pohtinut. Sydämellisin terveisin Tuija

Helmis kirjoitti...

Aivan ihanan näköinen keittiö teillä <3
Elämä on suuri lahja <3 <3 Osaat kirjoittaa kaiken niin kauniisti <3
Siunattua Uutta Vuotta koko perheelle <3

Sydämellä tehtyä kirjoitti...

Positiivisella asenteella täälläkin mennään ja toivottelen onnellisempia hetkiä sinulle enemmän kuin niitä huonoja joita tietysti myös tarvii olla jotta tietää nauttia hyvistä ♥ Minustakin tuli mummi tänä vuonna ensimmäistä kertaa ja mahtava juttu kyllä! Tsemppiä meille mummeille :)

Villejä Lupiineja kirjoitti...

Voi miten ihanasti kirjoitat ja kuvat ovat niin kauniin tunnelmallisia!
Positiivinen asenne olisi hyvä jokaisen pitää mielessä.
Hyvää alkavaa vuotta Sinulle ja perheellesi! <3

Ansku kirjoitti...

Kaunis on uusi keittiönne, kerrassaan ihana ❤️ Elämä on kyllä ihmeellistä, ikinä ei tiedä mitä saa ja annetaan. Teillä on kyllä vahva ja rakastava perhe ympärillä ❤️

SisustEllen kirjoitti...

Kauniita pohdintoja elämän suurista asioista. Välillä on täälläkin ollut positiivisuus on hukassa - niin kaikenlaista elämä on heittänyt eteen. Jostain se myönteinen ote kuitenkin taas nousee ja siitähän pidetään kaikin voimin kiinni.
Hymyt ja halit sinne♥

Kix kirjoitti...

Kauniita ajatuksia ja kuvia. Kiva uusi keittiö, rento ja selkeä. Kaikkea hyvää uudelle vuodelle!

Hanne Valkoinenleinikki-blogi kirjoitti...

Ihanat kuvatja niin kivoja ideoita keittiössäsi!
Tuo valo tiskialtaan takana on kaunis:)

Kauniita ajatuksia!
Elämä on yllätyksiä täynnä, kaikkea hyvää tulevaan!

Pionimetsän Tiina kirjoitti...

Kiitos tästä blogivuodesta, Malla! Toivotan Onnea Uudelle Vuodelle 2016!

Hanna kirjoitti...

Elämänmakuisia sanoja, kiitos niistä! Voimia ja siunausta ensi vuodelle koko perheelle!
Kauniita kuvia uudesta keittiöstä! Levätköön siellä rauha, rakkaus ja huolenpito!

Anonyymi kirjoitti...

Täälläkin on ollut poikkeuksellisen raskas vuosi. Tietenkään ei voi verrata omia huoliaan muiden murheisiin.
Nyt on ihan hyvä sanoa moikat menneelle ja odottaa innolla uutta!!!

Valoa, rakkautta ja onnea vuoteen 2016 koko teidän perheelle!

Sari Kotokunnaalta kirjoitti...

Niin totta. Kaikkea hyvää teille vuodelle 2016! <3
Näitä keittiökuvia on mukava ihastella. Niin kaunis koti. :)

Anonyymi kirjoitti...

Hei. Ilolla seurailen kaunista blogiasi. Noita metallituoleja olen usein miettinyt: Minkänimisiä ne ovat ja mistä hankittuja? Eivät näytä ihan perinteisiltä Tolix-tuoleilta. Erityisesti tuo ihana "vanhanoloinen" pinta kiehtoo. kiitos vastauksestasi jo etukäteen. Iloa elämääsi!