sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Enkeleitä ja arvontaa!


Honkasalossa on bongattu ensimmäiset jouluiset enkelit.
Ne lennähti keskelle
sumuista sunnuntaita.


Niillä oli hauskaa ja ne supattivat suloisia salaisuuksia
toistensa korviin.


Tänään on erityinen sunnuntai kaikinpuolin.
Siitä on kaksikymmentäkaksi vuotta ku Rakkaan Samini kans
vaihettiin kihilat!
Kaikenlaista on tietysti matkanvarrella ollu mutta ei koskaan niin
tiukkaa paikkaa,että hanskat olis tiskiin teheny mieli heittää.
Kaikesta on selevitty ja siitä kuuluu iso kiitos TaivaanIsälle.
Iso kiitos siitä,että oon saanu puolison jonka kans on heleppo olla,jota
on heleppo rakastaa.
Kaiken tämän ihanan kunniaks mulla on kunnia ilimottaa ihanasta arvonnasta!

Arvotaan mielettömän upeitten naisten jouluiset kirja-ihanuuet!


Annen Kaunis pieni joulu-kirja on niin suloisen pastellinen,että joulu tuntuu ihan
hattaralta! 
Ohojeet kaikenlaiseen mukavaan askarteluun ovat heleppoja
ja hyvin ymmärrettäviä.
Suosittelen lämpimästi tätä kirjaa.
Tässä vielä linkkiä mistä voit kirjan omaksesi tilata,jos ei onni suosi tällä kertaa.


Sitten on Ilonan kirja,
Lumoava joulu.


Kirjasta löytyy Ilonan tuttu, kaunis ja kotoinen tyyli.
Heleposti luettava ja heleposti toteutettavia ideoita.
Myös tässä on kirja mitä on heleppo suositella iltalukemiseksi
viltin alla kuuman kaakaon kera.
Ja jos ei arpa onni suosi tällä kertaa voit tilata kirjan vaikkapa meiltä:



Kaunis pieni joulu-kirjoja arvotaan kaksi ja Lumoavaa joulua yksi.

Arvonta aikaa on viikko ja jokaisella yksi lipuke,
eli jätä tähän kommenttiloolaan viesti
lempijoulupuuhastelustasi niin olet  arvonnassa mukana!

Arpaonnea jokaiselle!

-Malla-

571 kommenttia:

1 – 200 / 571   Uudempi›   Uusin»
Sisustus Wanha Aliina kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Unelmia Keltaisessa Talossa KatjaS kirjoitti...

Mukana arvonnassa. Ja onnea kihlapäivän johdosta <3

Arja kirjoitti...

Höh, taas olin väärillä tunnuksilla vaikka yritin vaihtaa:-(
Elikkä otetaan uusiksi, mukana ollaan ehdottomasti!

Anonyymi kirjoitti...

Aivan varmasti mukana arvonnassa!
T. - Maikki -

Anonyymi kirjoitti...

Lemppareina joulupuuhasteluissa on ehdottomasti kaikenlainen pikku värkkäys ja leipominen!
- Reeta

-miia- kirjoitti...

Tunnelman virittäminen! :)
Mukana arvonnassa :)

Anonyymi kirjoitti...

Arvonnassa mukana!

Kirsi kirjoitti...

Onnea kihlajaispäivän johdosta - kauniisti kirjoitit.

Arvonnassa mukana.

tuija autio kirjoitti...

Piparien joulutorttujen teko lasten kanssa

Unknown kirjoitti...

Mukana arvonnassa ja lempijoulupuuhasteluta on varmaankin sitten lepominen, Kinuskikissan reseptilehtinen tuli ihanan talo&kodin mukana ja siitä aion leipoa :)
Mukavaa joulunodotusta sinnekkin!

sari kirjoitti...

Mukana arvonnassa, kösityöt lempijiulu puuha

Anskuliini kirjoitti...

Mukaan ihanaan arvontaan! Ja paljon onnea kihlapäivään :) Lempipuuhastelu joulun alla on kodin jouluisen tunnelman valmistelu ja piparien leivonta, joulumusiikin soidessa tietenkin.

Anonyymi kirjoitti...

Mukana arvonnassa. Lempi joulu puuhastelu.... Kynttilän poltto=tunnelnointi :) -hantta-

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä se kynttilöiden loisteessa piparien leipominen on ihanaa! ;)
-Ellumarei

Tee energiaa kirjoitti...

Mukana arvonnassa. Mukavinta: Joulukorttien askartelu <3

Anonyymi kirjoitti...

Mukana arvonnassa. Mun ehdottomasti mieluisin joulupuuhastelu on lahjoje tekeminen ja paketoiminen. =)

Mari, Ilmajoki

Titta Laitinen kirjoitti...

Mukana :) joulupuuhasteluista parasta lienee tunnelman virittäminen, lahjojen paketointi ja leipominen :)

Mirka Koo kirjoitti...

Leipominen ja kynttilänvalo :)

Jenni kirjoitti...

Ehdottomasti arvonnassa mukana :) Oikeastaan pidän kaikista jouluvalmisteluista omalla tavallaan, paras hetki jouluvalmisteluissa on kuitenkin hetki, kun kaikki paikat on siivottu, tuoksuu kuuselta, puhtaalta ja saa levittää puhtaat matot lattialle..

Irasaniitta kirjoitti...

Paljon onnea! :) Ja arvontaan mukaan! Lempipuuha leipominen ja tunnelmavalojen loisteessa joulusta nautiskelu :)

Unknown kirjoitti...

Mukavinta joulussa on nykyään se, kun näkee kuinka onnellisia kaksoseni (kohta 4 v) on kun alan pikkuhiljaa tuomaan joulu-juttuja esille, heidän ehdoton suosikkinsa on mailegin iso joulu-nisse kalenteri, joulu saa ihan uuden merkityksen kun on lapsia :) Vuoden ihanin juhla <3

Marianne kirjoitti...

Piparinleipojaiset on kyllä ihaninta! Ja aivan ihanat kirjat arvonnassa <3

Anonyymi kirjoitti...

Ihanilta vaikuttavat molemmat kirjat. Ehdottomasti mukana arvonnassa. :)
-Siny-

Maanvaiva kirjoitti...

Lempipuuha on ehdottomasti pakettien väsääminen!

Nina kirjoitti...

mukana ihanien kirjojen arvonnassa. ihanat enkelikuvat!

Mirka kirjoitti...

Onnellista kihlapäivää <3

Enhän mä osaa nimetä yhtä puuhaa lemppariksi kun kaikenlainen puuhastelu on kivaa. Tänään puuhastelen ompelukoneen kimpussa ;)

Päivi kirjoitti...

Kiitos ihanasta blogista!
Mukana arvonnassa!

Anonyymi kirjoitti...

Jouluruokien valmistus mumman kanssa on yksi ihanimmista traditioista, vielä näin aikuisenakin :)mukana arvonnassa. T:Heidi Äm

Saikku Valkoista ja Kiekuraa kirjoitti...

Oi ku ihania enkeleitä. :) arvonnassa mukana. :)

Anonyymi kirjoitti...

Jäi tuosta aiemmasta kommentista puuttumaan joulun ajan lempipuuhailu, joka piparien leivonta ja joulukorttien askartelu. :)
-Siny-

Kikke kirjoitti...

Te ootteki niin ihana pari <3 <3
Onnea suurta kihlapäivänänne <3

Mä en osaa nimetä yhtä joulupuuhastelua yli muiden.Ne kaikki on niin mukavia.On niin ihana pistää pikkuhiljaa tupasta joulukuntoon ja nautiskella ilosta,onnesta ja jännityksestäkin...varsinkin niiden lasten :)

Anonyymi kirjoitti...

Piparien leipominen :)

Suvi H.

Anonyymi kirjoitti...

Mukana ihanassa arvonnassa!! ~Sonja

inkku kirjoitti...

Arvonnassa mukana.

tupuna kirjoitti...

onnea pitkästä yhteiselosta itselläkin jo aviavuosia 44 ja mukavaa että rakkaus kestää ,ihanaan arvontaan haluan osallistua vaikka molempiin.t.Tuula

Anonyymi kirjoitti...

Mielestäni joulussa on ihanaa se kaikki pieni puuhastelu ja joulun odotus :)
Mukana ihanassa kirja arvonnassa

T: kira

tupuna kirjoitti...

unohtui että lempipuuhasteluni on kutominen jalat lämpöisen huovan alla

Sini Helmi kirjoitti...

Onnea :)

Arvontaan mukaan ja lempipuuha on joululahjojen valmistaminen niin, että kynttilät luo tunnelmaa ympäri kotia :)

Jessika kirjoitti...

mukana, ja kyllä se yleinen fiilistely ja suunnittelu on ihaninta.

Anonyymi kirjoitti...

Mielipuuhaani joulun alla on kaivaa kaappien kätköistä joulukoristeet ja koristella oma koti joulua varten. Jotenki ne joulukoristeet aina lisääntyy vuosi vuodelta... ;)

Arvonnassa mukana, ja kihlajaisparia onnitellen; Falalei.

mintsu kirjoitti...

arvonnassa mukana, ja onpa sulla ihanat enkelit siellä

Unknown kirjoitti...

Lempipuuhia on kaikki mikä vaan liittyy JOULUUN :)

Sanna- Snow white dreams kirjoitti...

Paljon onnea teille juhlapäivänä :) Käyn metsässä joka vuosi ennen joulua hakemassa kuusen oksia kransseihin, ja portaan eteen, siitä alkaa se tunnelma, tietysti aina kynttilät ja jouluvalot, joululeipominen ja sisustusksen muuttaminen jouluisaksi. Tässä minun lempipuuhiani. :)

Anonyymi kirjoitti...

Onnellista oloa myös tästä eteenpäin Teille molemmille <3

Joulun ihanin hetki on meillä aattoaamuna, kun lasten kanssa kierrämme viemässä maatilamme eläimille joulutervehdykset: Linnut saavat kauralyhteen ja lehmät navetassa vehreimmät kuivaheinäpaalit syötäväkseen ja omat joulukuuset pyöriteltäväkseen. Kissoille varataan herkkupurkkeja ja koirille possunkorvia ja liha-aterioita. Lemmikkipuput saavat omenapuunoksia, mustikanvarpuja ja porkkanoita.
Tallissahan se ensimmäinen joulukin vietettiin ja jotenkin tuolla rakkaiden karvaisten ystävien keskellä se aidoin tunnelma löytyy tänäkin päivänä.

mukana arvonnassa:
Paavolan emäntä

Mietiskelijä kirjoitti...

Oi oi oi mitä suloisia supattajia <3
Ja ihana arvonta jossa pakko kokeilla onneaan :)

SannaP kirjoitti...

Mukana arvonnassa:) Parasta on joulun odotus ja se jännitys. Itse Joulu huipentaa sen kaiken.

Anonyymi kirjoitti...

Nyt tykkään leipoa piparkakkuja=)teija t

Unknown kirjoitti...

Mukana kokeilemassa arpaonnea :-)

Jonna kirjoitti...

Miten kauniit enkelit siellä <3 Arvontaan mukaan :)

sallu kirjoitti...

Ehdottomasti mukana arvonnassa ja joulun tuo jouluvalojen asetteleminen ympäri taloa.

Aidafoun kirjoitti...

Mukana arvonnassa. Ehdottomasti parasta on kodin koristelu ja joulun odotus :)

Sheldon kirjoitti...

Moi! Tämä joulu tulee olemaan erityinen, esikoispoikamme ensimmäinen <3 Odotan ehkä eniten, että saan hänet pukea suloiseen tonttupukuun ja somistaa kauniisiin kuviin joulukortteja varten! Ihanaa joulun odotusta!

Anonyymi kirjoitti...

Joulupuuhasteluna tykkään kuunnella joulumusiikkia ja itsekin laulaa sekä soittaa. Se vie ihanasti muistoihin ja virittää jouluun ja sen sanomaan. Mukana arvonnassa: Rebekka P.

Anonyymi kirjoitti...

Joulupuuhasteluna tykkään kuunnella joulumusiikkia ja itsekin laulaa sekä soittaa. Se vie ihanasti muistoihin ja virittää jouluun ja sen sanomaan. Mukana arvonnassa: Rebekka P.

Pepi kirjoitti...

Tällä hetkellä tossukoiden virkkaaminen on lempipuuhaa, menee ylläreinä sinne tänne, sille ja tuolle :)
Onnittelut ikinuorelle parille!

Livingroom kirjoitti...

Ihania pikkuenkeleitä..suloisia . Mukana arvonnassa.

Anonyymi kirjoitti...

Joulunajan parhaita hetkiä on ehkä aamut, rauhallista, hämärää, lunta, kynttilä ja tunnelmaa.... Mukana arvonnassa.

riihelmi kirjoitti...

Lempijoulupuuhasteluni on ehdottomasti joulukorttien väkertäminen - siitäkin huolimatta että viime vuosina se tahtoo jäädä aina viime hetkille...

Anonyymi kirjoitti...

Hei <3 Kiitos arvonnasta. Minun lempipuuhastelua jouluna on kaikki siihen liittyvä -heh- mutta jos on valittava yksi, niin se olisi tunnelmasta nauttiminen... esim. glögin kanssa sohvalla istuminen, joulumusiikkia kuunnellen, kynttilöitä katsellen ja aistien.

Nina H.

Elina kirjoitti...

Mukana arvonnassa :)

Satu kirjoitti...

Voi ihaninta on Joulun odotus ja lahjojen värkkääminen rakkaille ja vähän muillekin :). Ehdottomasti arvonnassa mukana

Päivi kirjoitti...

Joulukorttien askartelu on minun suosikkupuuhaani <3

ja mukaan ihanaan arvontaan...

klaara kirjoitti...

Mukana tavoittelemassa ihania kirjoja.

Anonyymi kirjoitti...

Kaikkea mukavaa väkeretään. Useita töitä työn alla kun olisi vain aikaa. Osallistun arvontaan

Heidi - omankodinonnea kirjoitti...

Paljon onnea <3 Ihania enkeleitä <3 Ehdottomasti mukana ihanassa arvonnassa:) Lempipuuhastelua on Nissejen kaivaminen laatikoistaan jo hyvissä ajoin ja koristeiden laittaminen ympäriinsä.

Mimmi kirjoitti...

Ihanat enkelit siellä! Oon ajatellut kans siivet ostaa, taas pitkästä aikaa. Joskus oli oikein kauniitkin, mutta niistä tykkäsi myös kissat ( vaikka seinällä suht ylhäällä olivatkin :D ). Nyt vois jopa ehjänä saada pysymäänkin, kun ei enää kisuja ole.
Mukana arvonnassa! Ja kiitos linkeistä, mistä saa tilata, mikäli ei onni ole myötäinen arvonnassa.

tinttarus kirjoitti...

Ihaninta on se, kun saa hiljalleen pala palalta rakentaa kotiin joulun tunnelman.....ja senhän saa aloittaa jo pian!!

Onnea teille suloisille♥

Anonyymi kirjoitti...

Leipominen on sitä joulun parasta puuhaa!t Eija

Venla kirjoitti...

Arvonnassa mukana. Suosikki joulupuuhia on leivonta ja ruuanlaitto.

inkinen995@hotmail.com

maikku kirjoitti...

Joululahjojen teko on parasta <3 arvontaan mukaan ja monia vuosia lisää teille <3 -Maikku

pikku-iia kirjoitti...

Rocky road suklaan teko ja paketointi lahjaksi kaikille on mukavinta joulupuuhaa...mukana arvonnassa siis!

Minna kirjoitti...

Onnea kihlajaispäivän johdosta!
Lempijoulupuuhasteluni on kodin sisustaminen/koristaminen, joka alkaa marraskuussa ja huipentuu tietysti aatonaattona kuusenkoristeluun :)
Mukana ihanien kirjojen arvonnassa.

minnapo1(at)gmail.com

Carita kirjoitti...

Niin ankeelta kuin se kuulostaakin niin mukavin joulupuuha on ehdottomasti se jouluaatonaattona suoritettava siivous,kuusen sulatteluineen kaikkineen. sillon alkaa joulufiilis ihan täysillä. mukana siis arvonnassa :)

Anonyymi kirjoitti...

Kodin Jouluinen sisustaminen,ihan lempparipuuhaa:)Onnea teille<3T.Katjuska

Ninian By Hanna-Riikka kirjoitti...

Oooh, ihana arvonta. Mulla kelpaisi kumpikin <3 Ehdottomasti siis mukaan arvontaan!

suusu kirjoitti...

Suklaan syönti :)

MurMeliina kirjoitti...

Arvonnassa mukana!! Kivointa puuhastelua on varmaanki joulun alla se kodin laitto pikkuhiljaa. Kuusen tuonti sisälle ja sen koristelu :)

PippiLotta kirjoitti...

Kaikki jouluun liittyvä on lempparia, eli joulu ihanin juhla. Mutta lanttulaatikon tuoksu ja karjalanpiirakoiden teko sukulaisten kanssa on se mikä tekee joulun. Mukana arvonnassa :) ....ihania enkelineitejä <3

Anonyymi kirjoitti...

Kun saan nostaa kaikki Mailegin tontut istumaan omille paikoilleen. Ja leipominen on tietysti mieluista oman pienen enkelin kanssa :)Oma lapsi on tehnyt joulusta vieläkin suloisempaa aikaa... Haluan olla mukana tässä ihanassa arvonnassa. Ja onnea teille kahdelle tärkeänä päivänänne!! :) -Kantriina-

Anne-Mari kirjoitti...

Arvonna mukana. Ja lempi joulupuuhastelu on joulukorttien teko sekä oman kodin koristelu:))

Anonyymi kirjoitti...

Mukana arvonnassa! Lempipuuhastelua joulun alla on niiden rakkaitten ihanien joulukoristeiden esille laitto, joita muistaa pienenä lapsenakin ihailleen ja joita on säilyttänyt kaikki nämä vuosikymmenet kuin kalleimpia aarteitaan.
-N.M.M-P

Petra kirjoitti...

Onnea Kihlapäivänä! Meillä on 7 vuotis kihlapäivä tänään <3

Niin ja mukana arvonnassa =)

ruusuiset unelmat kirjoitti...

Mukana arvonnassa :) Suloisia enkelityttöjä. Onnea teille molemmille kihlajaispäivän johdosta:)

Pia - Jotain tekemistä kirjoitti...

Mukana arvonnassa!
Jouluaskartelut ja leipominen on kivoja joulujuttuja! :)

Tea kirjoitti...

Ihana arvonta, mukana ehdottomasti ♥

Eilen ensimmäisiä piparkakkuja lasten kanssa leipoessani totesin sen olevan lempipuuhaani joulunaikaan ♥
Alkavat olla jo niin isoja ettei minun tarvitse kuin nostaa piparit pellille ja uuniin :)

Onnea kihlapäivän johdosta ♥

Unknown kirjoitti...

Onnea teille!:)
Olen mukana arvonnassa,mun lempipuuhaa on lahjojen teko ja miettiminen sekä yleinen joulutunnelman luominen kotiin ja mieleen pikkuhiljaa kun syksy etenee.

Tuittu

Papu kirjoitti...

Mukavinta on kaikenlainen värkkääminen myös ruuanlaitto kuuluu tähän.

Mira kirjoitti...

Ihana arvonta, mukana ollaan :)
Lempipuuhastelua on joululahjojen teko ja tunnelman luominen. Sitten kun tytär kasvaa isommaksi, niin leipominen hänen kanssa nousee varmasti ykköseksi :)

Anonyymi kirjoitti...

Ihana arvonta, ehdottomasti mukana!:)

Lempijoulupuuhiani ovat kynttilöiden polttelu, joulutorttujen ja piparien paistaminen, tunnelmointi ja jouluelokuvien katsominen. Parasta joulussa onkin mielestäni juuri rentoutuminen ja rauha. En itse koe, että joulua täytyisi rakentaa tai luoda tekojen kautta, vaan minulle joulu on ehdottomasti rauhoittumista ja läheisten kanssa vietettyjä hetkiä. t. terhi a.

Anonyymi kirjoitti...

Onnea vaan!
Mukana arvonnassa
T. Jutta A, Turku

Anonyymi kirjoitti...

Leipominen on nro yksi. Jokajoulu jotain uutta. Ja joka joulu jotain uutta koristetta taloa koristamaan, joko kaupasta tai itse tehden. Joulu on ihanin aika vuodesta! -maria-mamma-

Unknown kirjoitti...

Joulun sisustaminen kotiin että töihin kuuluu lempi juttuihin, ja tietysti leivonta ja herkuttelu! ;) arvonnassa mukana!

Annu-Maria kirjoitti...

Mukana arvonnassa. Mieluisin joulupuuha on tunnelman luominen sekä joulun tuoksu, joka syntyy leipomalla :)

Marikki kirjoitti...

Todella kaunis postaus!♥

Lämpimät onittelut sinulle ja Samille...ja ihanasti kerroit!♥

Parasta on rakentaa joulun tunnelma kotiin hiljaksiin, joululaulujen kera...


sartsa kirjoitti...

ehdottomasti ihaninta jouluvalmistelua on kynttilöiden luoma tunnelma. sekä kauneimmat joululaulut kirkossa. Onnea kihlaparille!

Anonyymi kirjoitti...

Onnea edelleen elämäänne ja niiiiii ihania enkeleitä ! Kyllähän se kynttiläasetelmien värkkäys on meleko mukavaa joulupuuhaa tuumii pohojosen Päivi

Kaisa kirjoitti...

Piparien leivonta lasten kanssa ja joulun tunnelman luominen kotiin:)
-Kaisa-

Anonyymi kirjoitti...

Pikku kuusten haku tunnelman tuojiksi. Onnea vuosipäivälle!
KatjaT

Annika kirjoitti...

mukana arvonnassa. :)

Lilli kirjoitti...

Mukana arvonnassa! :)

Anonyymi kirjoitti...

On ihana laittaa kotia joulukuntoon, nyt vain ei omaan kotiin jouluksi päästä :( mut pitää yrittää tehdä joulu tänne evakko-kaksioon.
Mukana arvonnassa.

*Krista*

Kimberly kirjoitti...

Tietysti leipominen!

hanna kirjoitti...

mukana arvonnassa..jouluiset sisustusjutut ja lahjojen paketointi kauniilla yksityiskohdilla on parasta joulunaikaan..

Vanilja kirjoitti...

Arvonnassa mukana, ihania enkeleitä teillä ja upeasti kuvattu :)

Anonyymi kirjoitti...

Joulun odotus on ihanaa. Suloiset enkelitytöt. Arvonnadsa mukana.
Hannele

Hanna kirjoitti...

Mukaan ihana arvonta ja onnea pitkästä yhteisestä taipaleesta!

Manna kirjoitti...

Onnea teille molemmille!
Lempparijoulupuuha on korttien tekeminen, joka alkaa heinäkuussa :)

Anonyymi kirjoitti...

Mukavinta joulupuuhaa tänään on suunnitella jouluisia villasukkia isoihin ja pieniin jalkoihin. Mukavaa sunnuntaipäivän jatkoa. Ansku

Eveliina/Pikkuvarpailla kirjoitti...

Mukaan arvontaan! Ja onnittelut kihlapäivästä, meillä tuli kuukausi sitten 5v siitä :).

Marjo-Riitta / Käsintehtyä ja kaunista kirjoitti...

Kiitos ihanasta blogista, se on jotenkin konstailematon, arkisia mutta ihania asioita täynnä ilman ylimääräistä kiillottamista, mitä monet blogit ovat. Vaikutat blogin perusteella maanläheiseltä ja aidolta ja lämpimältä ihmiseltä. Blogiasi on kiva lukea ja saada ideoita. Siihen tällaisena tavallisena tallaajana on helppo samaistua ilman, että blogi vilisee huippukalliita tuotteita.

Osallistun arvontaan kertomalla, että joulupuuhista en osaa määritellä jotain tiettyä asiaa, joka olisi mieluisin. Mielestäni joulussa ja sen odotuksessa ihaninta on tunnelmoida blogien, lehtien, musiikin ja kauniin maisemien äärellä glögikuppi kädessä. Joulu on mielestäni joulu on ihan liian kaupallinen nykyään. Opiskelen tällä hetkellä, joten tämä joulu tulee olemaan erilainen, sillä en pysty suuriin joululahjahankintoihin. Sen sijaan haluaisin, että tänä jouluna keskityttäisiin yhdessäoloon. Koska en pysty rahallisesti suuriin satsauksiin, olen ajatellut leipoa jotain tai antaa muuten jotain itsetehtyä läheisilleni.

Anonyymi kirjoitti...

Mukana arvonnassa! t. M

Anonyymi kirjoitti...

Hei!
Kiitos kauniista kuvista ja onnittelut kihlajaispäivästä :)
Ehdottomasti mukana arvonnassa. Pidän kaikista joulujutuista, mutta ehkä eniten siitä, kun koti tuoksuu puhtaalta ja on sisustettu joulun väreihin. Kynttilät palaa pöydillä, taustalla soi joululaulut ja kaikki minulle rakkaat läheiset ovat ympärillä... niin ja suklaarasia ja glögi lähettyvillä ;)
terv. Helistin

Anonyymi kirjoitti...

Lempijoulupuuhaa on leipominen. t. M

Anonyymi kirjoitti...

tunnelman luominen sisustamalla ja leipomisilla on mieleisintä.
onnea myös kihlapäivästä!
-akkudukkula-

Minttu kirjoitti...

Onnea kovasti teille merkkikihlajaispäivästä!
Lempipuuhaa on kodin koristeleminen jouluun pikkuhiljaa. :)

Anonyymi kirjoitti...

Hei.

Arvonnassa mukana ja joulua odotellessa.

Tv RaijaP

Jenni kirjoitti...

Onnea merkkipäivänänne! <3 mukana arvonnassa! :)

Forelli kirjoitti...

Osallistuisin arvontaan. Jouluhiminöinti on täällä jo todella aloitettu!

minna kirjoitti...

Lempi joulupuuhastelua on kodin laittaminen pikkuhiljaa jouluiseksi sekä lasten kanssa kaikenlainen jouluinen puuhastelu.
Mukana arvonnassa!

Anonyymi kirjoitti...

Hei, ihaninta joulussa on kaikki. Ensi joulussa erityistä on se, että on taas yksi uusi jäsen suvussa: minusta tuli eilen pienen tyttövauvan mummi ja saamme viettää joulun yhdessä
MP

Anonyymi kirjoitti...

Joulun odotus (johon kuuluu mm. lahjojen suunnittelu ja lasten iloisen odotuksen seuraaminen) on parasta :) Arvonnassa mukana! Kitta

HH kirjoitti...

Mukana ollaan! Joulusiivous ja aaton ruokien suunnittelu on parasta!! :)

Marsa - Sininen Kuisti kirjoitti...

Lempipuuhaa on yleinen joulufiilistely; se että saa ajatella kaikkia ihania jouluisia asioita :-) Arpaonnea toivoo Marsa.

Anonyymi kirjoitti...

Oi, löytysköhän noilla lääkkeillä kadonnut joulufiilis!

Heppu

Anonyymi kirjoitti...

Joulutunnelman luominen on parasta. Koristusta ja somistusta. Miituli mukana arvonnassa. Onnea teille ja suloista eloa edelleen yhdessä<3

Anonyymi kirjoitti...

Mukana ollaan! Joulun pienet (ja suuret) näpertelyt on parasta. :)
-Hanne-

Anonyymi kirjoitti...

Heippa! Ihaninta puuhaa on joulukuusen koristaminen yhdessä lasten kanssa aatonaatto illalla, takkatulen loisteessa! Ehdottomasti arvonnassa mukana ! Terkuin Miia V.

Tiia kirjoitti...

Mukana! Suosikkipuuhastelu on joululahjojen paketointi :)

Anonyymi kirjoitti...

Mukana arvonnassa.-Riitta.R-

Anonyymi kirjoitti...

Mukana arvonnassa! :)

Salla

Unknown kirjoitti...

Voi upeus mitä enkeleitä! <3 meidän joulukorteissa voisikin tänä vuonna seikkailla poikaenkeleitä.. :)
Joulutunnelman luominen, kutkutteleva ja taianomainen odottelu koko perheen kesken aina kuusen koristeluun ja lahjojen jakoon asti.. Lasten tuikkivat silmät aamuisia pikkuyllätyksiä löytäessään.. Kaikki on parasta. <3 ihana arvonta! Siinä tottahantoki mukana.
ONNELLISTA KIHLAJAISPÄIVÄÄ!!

ellinoora kirjoitti...

Mukaan! <3
Joulun lempparipuuhasteluja on joulukorttien askartelu ja lähetys ja tietysti joulukuusen koristelu aattoaamuna joulupukin kuuman linjan tahdissa! :)

Anu kirjoitti...

Onnea ensin teille, pitkän matkan olette yhdessä kulkeneet :). Lempijoulupuuhani, hmmmm, se vois olla vaikka lasten knassa pipareiden ja torttujen tekeminen ja tietysti lasten joulun odotuksen seuraaminen. Ihana arvonta, voi kun onni suosisi.

Mopin kotona / Sanna kirjoitti...

Parasta joulunodotos -puuhastelua on ehdottomasti leipominen ja jouluisen tunnelman luominen, koristein ja kynttilöin:)

Sanna kirjoitti...

Kauniita kuvia :)

Leipominen ja kynttilöiden polttelu.
-Sannam

Anonyymi kirjoitti...

Ihanat kirjat, mukana arvonnassa :)
-Suvi-

PeePee kirjoitti...

Mukavinta joulupuuhaa on kynttilöiden poltaminen ja joululaulujen kuunteleminen.
Mukana arvonnassa siis:)

Tipitii kirjoitti...

Mieluusti olisin mukana ihanassa arvonnassa. Lemppareista lempparein Joulupuuhista on Joulutunnelman säestämä paketointihetki glögin kera! Se tunne, kun kaikki lahjat on valmiina ostettuina ja niitä saa vähän hypistellä paketoinnin yhteydessä ja samalla ajatella lahjan sajaa lämpimästi. :) Hyvää kihlajaispäivää! Onnea on toimiva avioliitto!<3

Kermaruusu kirjoitti...

Leivontapuuhastelut kuuluu ehdottomasti joulun valmisteluun!

Tipitii kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Tea kirjoitti...

Oih mitä enkuleita :) parasta joulupuuhaa on seurata lasten touhuja ja tietysti jouluinen sisustelu!

Fanny Amanda kirjoitti...

Parasta joulupuuhaa on kodin koristelu :)

Huopalintu kirjoitti...

Lempijoulupuuhiani on kodin koristelu jouluisaksi. Suloisia enkeleitä kuvissassi.
Mukana arvonnassa.

Melissa/ Melissas Take on Life kirjoitti...

Arvonnassa mukana! Hyvää vuosipäivää :)

Nukketalogalleria kirjoitti...

Onnittelut hyvästä puolisosta ja onnellisista vuosista. Pikkuenkelten kikatuksen ja supatuksen voi kuulla melkein tänne asti.

Marianna kirjoitti...

Mukana arvonnassa :)

Anonyymi kirjoitti...

Joulun alla mukavinta puuhastelua on joulun laittaminen kotiin :) mukana ihanien kirjojen arvonnassa!

T. S.S

Anonyymi kirjoitti...

Ehottomasti mukana arvonnassa.
Nautin tunelmallisesti kynttilä valosta ja hyasinti tuoksusta.
-Saija-

Anonyymi kirjoitti...

Mukana arvonnassa, ihania enkeleitä teillä <3 Empsuli

Anonyymi kirjoitti...

Parasta puuhastelua joulun alla on herkkujen leipominen ja kun koti täyttyy ihanista tuoksuista. Myös se, kun aatonaattoiltana paketoidaan miehen kanssa lasten lahjoja, ja lapset on jo unten mailla... Toivottavasti arpaonni suosii, molemmat ihania kirjoja, ja niin on teidän enkelitkin ;-)
t. Suvi P.

Krisse kirjoitti...

Arvonnassa mukana.
Minulle tärkeintä joulunalusaikana on laitella ihania jouluvaloja joka puolelle. Ulos ja sisään..:-)

Anonyymi kirjoitti...

Lempi joulupuuha on ehdottomasti piparitalon värkkäys ja pipareiden koristelu koko perheen voimin.. vähän glögiä samalla hörppien, joululaulut soi taustalla ja kynttilät loimuaa..
Mukana arvonnassa.
-SuskiS-

Anonyymi kirjoitti...

Parhainta joulupuuhastelua on yleisen tunnelman luominen ympärille :) Mukana arvonnassa...
-Sonja.E-

Anonyymi kirjoitti...

Joulu syntyy tunnelmasta ja tuoksuista. On ihanaa askarrella ja leipoa. Kynttilät ja kiireettömyys ovat taivaallista.
-Taija-

Anonyymi kirjoitti...

Mukana arvonnassa.Leipominen ja askartelu ovat mukavia joulupuuhia.terv.Tuula-Maija kontiolahdesta.

Keltaisen talon joulunodotusta kirjoitti...

Mukaan arvontaan!! :)
Lempijoulupuuhia on käsitöiden teko ja leipominen.

Piitu kirjoitti...

Joulumakeisten teko (ja syöminen..) :D

Marika kirjoitti...

Joulun mieluisimpia puuhia ovat kodin saattaminen jouluiseen lookkiinsa pikkuhiljaa...Ja että lahjoja paketoidessa on lupa tyhjentää konvehtirasia jos kaksikin.. :)
Mukana arvonnassa!

Anonyymi kirjoitti...

Lempipuuhastelua.. glögimukin kanssa joululehtien selailu, rennosti takkatulen ääressä :)
-PäiviM-

Ansku kirjoitti...

Aivan ihanan suloisia enkeleitä teille lennähtikin!Niin kauniin herkät kuvat.
Minun lempijoulupuuhani on ehkä joulukorttien askartelu,vaikka kaikki muutkin jouluvalmistelut ovat mieluisia:)
Aivan ihanalta näyttävät nuo molemmat kirjat,kumpa onni suosisi:)

Anonyymi kirjoitti...

Onnea vain! Ootte mahtava pari! Mukana arvonnassa! Rakastan kirjoja. Birgitta

Anonyymi kirjoitti...

Onnea yhteisestä taipaleesta :)! Meillä oli 20 v kihlajaispäivä heinäkuussa ja ens vuonna kesäkuussa 20 v hääpäivä. Lempparipuuhastelua joulun alla on ehdottomasti piparimökin väsääminen ja se kun laitetaan jouluvaloja tunnelmaa luomaan. Arvonnassa mukana. Terv. Katinka

kirsi kirjoitti...

Tän miä niin tahtoisin. Arvonnassa mukana. t.Kirsberry

Sofia kirjoitti...

Ihania enkeleitä :) lempi joulupuuhastelu on mm. Laittaa koti joulukuntoon.

Mukana arvonnassa

mmh kirjoitti...

Mukana arvonnassa! Lempipuuhastelua joulun alla on piparien leivonta joulumusiikin soidessa :)

Anonyymi kirjoitti...

Jouluiset asetelmat. <3
arvontaan mukaan, Linnea

Hanna kirjoitti...

Mukaan, ihanaa oisi tuo kirja saada. :) Lempijoulupuuhia ainakin lasten kanssa yhessä askartelu ja leipoilu. :)

Anonyymi kirjoitti...

Onnea kihlapäivänne johdosta. Ihania enkeleitä. Ja arvonnassa mukana. Terveisin Tiina P. Hangastenmaalta

Anonyymi kirjoitti...

Onnea kihlapäivänne johdosta. Ihania enkeleitä. Ja arvonnassa mukana. Terveisin Tiina P. Hangastenmaalta

Anonyymi kirjoitti...

Onnea kihlapäivänne johdosta. Ihania enkeleitä. Ja arvonnassa mukana. Terveisin Tiina P. Hangastenmaalta

Susanna - Valoa Tupaan kirjoitti...

Parasta on tietysti kodin sisustaminen jouluun :) Mukana arvonnassa.

Anonyymi kirjoitti...

Anteeksi unohdin vielä tuohon miun kommenttiin laittaa siitä lempijoulu puuhastelusta. no joulutunnelma, kynttilät ja kaikki rakkaat siinä ympärillä lapset ja lapsenlapset.terv Tiina Pelkonen

Anonyymi kirjoitti...

Hyvää mieltä ja kauneutta kaivatessani piipahdan aina tänne!
Herkkää ja kaunista!
Arvontaan hinkuu mukaan koti- ja jouluihminen Sarppa

Anonyymi kirjoitti...

Onnea!
Ja kiitos kivasta blogista:)
Arvonnassa mukana!Lempi joulupuuhaa on vaikea sanoa... Kaikki on niin mukavaa!
-Ruut

Kastanja kirjoitti...

♥ Onnea kihlojen ja 20v:n johdosta ♥

Joulun lempipuuha? Pienten jouluyllätysten piilottaminen perheelle joulun alla sekä valaistun, pienen joulukylän tuijottelu iltahämärissä lasten kanssa :)

Anonyymi kirjoitti...

Ihana arvonta ihanassa blogissa! Arvalla mukaan ja kiitos kun saa aina piipahtaa fiilistelemässä luonasi.
Terveisin Mummo maailmalta

Intianminttu kirjoitti...

Lempijoulupuuhastelu...vaikea valita! Ehkä joululahjojen paketointi, siihen uhraan yleensä aika paljon aikaa, tykkään koristella paketit persoonallisesti.

Mukana arvonnassa tavoittelemassa jouluinspiraation lisääjäksi näitä kirjoja, jospa jompi kumpi päätyisi tänne meille.

Kiisa kirjoitti...

Mukana, jos vaikka kerrankin onni potkaisisi.

Mieluisinta joulupuuhaa minulle on lahjojen paketointi ja kodin koristelu jouluasuun.

Mirkka kirjoitti...

Lempipuuhaa on ehdottomasti lahjojen paketoiminen <3

Anonyymi kirjoitti...

Lempipuuhasteluja joulun alla minulla on monta, ja niitä on muun muassa joulukukkien ostaminen, tuoksukynttilöiden polttaminen, lahjojen suunnittelu. Tykkään myös lukea blogeja ja joululehtiä päästääkseni ihanaan joulufiilikseen. Mukana arvonnassa!
T: Miukkis

Anonyymi kirjoitti...

Ihaninta on glögiä juodessa väsäillä joululahjoja ja kuunnella joululahjoja.

Kangasalan plikka

Unknown kirjoitti...

Mukana arvonnassa & lempi joulupuuhaani on joulukuusen koristelu (:

Anonyymi kirjoitti...

Ehdottomasti mukana!! Paljon onnea myös kihlapäivän johdosta. Niin ihana lukea teidän perheen arjesta ja samalla ihastella kuvia kauniista kodista. Parasta :) Hanna + 4 pientä prinsessaa

Sirri kirjoitti...

Vaikea nimetä yhtä asiaa, kun kaikki jouluvalmistelut ja pieni hössötys on niin kivaa :) Ja ilman muuta mukaan arvontaan kun on noin upeat palkinnot!
Onnittelut kihlapäivänä!

Sifia kirjoitti...

Rakastan kynttilöiden polttelua, ja joululaulujen kuuntelua...samalla on ihana touhuta jouluisia juttuja, piparien leivontaa ja joulukoristeiden laittoa. Pidän rauhallisesta joulu tunnelmasta jossa on ripaus jännitystä... oih...ihana kun joulu on pian taas täällä. <3

ehdottomasti mukaan upeaan arvontaa! Molemmat kirjat olisivat aivan ihania! <3

hemitys@gmail.com

Kati kirjoitti...

Mukana arvonnassa. Kiitos, Malla ihanista joulukuvista. Niiden innoittamana vaihdoin uudet hieman jouluiset verhot keittiöön ja lisäsin kynttilöitä sisustukseen.
T:Kati

Lettu kirjoitti...

Mä haluun kans mukaan arvontaan. Joulukirjat on niiiiiiiiin ihania !

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä se jouluun virittäytyminen ja kaikki sen ympärillä on mukavaa ja ihanaa:) Paitsi silloin kun joutuu olee joulun töissä.:/. mukana arvonnassa!
- H M L

Jenni kirjoitti...

Parasta kaikessa on puuhastelujen jälkeinen hetki Aatto aamuna. Kuusi on koristeltu illalla. Siskonpetillä nukkuu vielä koko väki kuusen juurella. Kinkkua on valvottu yöllä ja viimeeset paketit paketootu. Siinä sujahutat joulutonttujen pienet yllätykset kuusen alle (jaksavat odottaa paremmin pukkia), keität glögiä, syät suklaakonvehdin,levysoittimeen Loirin Ave Maria, kattelet nukkuvaa väkiä ja annat Joulurauahn tulla.

Eva kirjoitti...

Mukana arvonnassa :-)

Mamma A. kirjoitti...

Mukana:)
Minun lempipuuhasteluni on ehdottomasti jouluideoiden bongailu netistä/pinterestistä/lehdistä ja niiden toteutus.Ruuanlaittajana en ole kovin kaksinen,leipominen menee mutta siivous on ihan kalamaa:D

Unknown kirjoitti...

Mukana arvonnassa! Parasta joulupuuhaa on piparitehtailu suurelle perheelle... =)

Rillo kirjoitti...

Piparkakkutalon rakentaminen lasten kanssa. Koristelun jälkeen ulkonäöllisesti hirveä, mutta tekeminen on ollut hauskaa! Mukana arvonnassa!

Anonyymi kirjoitti...

Hei.meillä alkaa jouluntunnelma hiipiä pikkuhiljaa marraskuulta lähtien...kynttilät,jouluvalot,leipo-miset tuoksuineen ja huipentuu kun lapset ja lapsenlapset saapuvat joulunviettoon.Terveisin mummo Joensuusta

Mömmeli kirjoitti...

Mukana ja lempijoulupuuhasteluni on pipareiden leipominen lasten kanssa.

Rauhantuomari kirjoitti...

Lempijoulupuuhastelu: joululehtien ja -kirjojen selailu ja lukeminen, teekupposen ja suklaan kera, kynttilöiden palaessa.

Kultakutri kirjoitti...

Kuusen koristelu on mitä jouluisinta puuhaa. Ihanat palkinnot, kumpa olisi onni myötä!

Henna73 kirjoitti...

Oispa jo joulu :) Mukaan arvontaan

jenni kirjoitti...

Lempparijoulupuuhia on lahjojen paketointi ja leipominen :)

Anonyymi kirjoitti...

Mukana arvonnassa! Joulu <3

-Hape

«Vanhin ‹Vanhempi   1 – 200 / 571   Uudempi› Uusin»