keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Arki alkaa


Huomenna alkaa arki ja täytyy sanoa, että hyvältä tuntuu.
Loma ja lepotauko tuli tarpeeseen.
Aika hurjalle tuntuu mutta ensiviikolla tulee kolme vuotta täyteen
yrittäjäelämää!
Sisustuskahvila Mallanmakeat täyttää kolme vuotta.
Tuon kolmen vuoden aikana se on nähny jo kaikenlaista ja sen kasvutarina
on aika huikea!
Ensimmäinen vuosi pidettiin puotia  yhdessä pienessä huoneessa.
Myytiin kahvia ja muutama cupcake päivässä.
Vähitellen tuon ekan vuoden jälkeen alkoi tapahtumaan.
Puskaradio toimi ja tilat kävi ahtaaksi.
Laajennettiin ja ostettiin kakkuvitriini ja alettiin leipomaan.
Oli tilausleivontakin  mutta se lopetettiin ajanpuutteen vuoksi.
Tällä hetkellä kahvilapuotin käytössä on suurinpiirtein koko alakerta.
ja kakkuja menee niin paljon ettei meinaa keritä leipomaan!
Iso Kiitos kuuluu ihanille asiakkaille!
Ilman teitä ei olisi meitä!


Usein multa kysytään, että minkälaista se yrittäjän arki oikeen on?
Meillä se viikko menee suunnilleen niin, että maanantaina on vapaapäivä. 
Tiistaina kauppapäivä.Suunnitellaan kauppalista mitä tarvitaan ja mitä leivotaan.
Haetaan autokuorma tavaraa ja siitä se taas lähtöö.
Keskiviikkona on kaikennäköstä esivalmistelua, että loppuviikko sujuu
jouhevasti sekä puotilla, että kotona.
Torstaina kello herättää 4.30 
Aamu sujuu sutjakkaasti hellan ja vatkaimen välissä ja kello ykstoista
kaikki on valmista ja kahvila aukeaa.
Sitten alkaakin se  helpoin vaihe päivästä. Näkee iloisia ja tyytyväisiä
asiakkaita.
Kuudelta suljemme.
Siihen mennessä myös perhe on ruokittu jossain välissä.
Kahvin mittainen tauko ja taas hommat puotilla jatkuu.
Siivousta, tiskaamista ja seuraavan päivän valmistelua.
Siinä samalla autellaan läksyjen kans ym.
Kello on jotain puoli yhdeksän kun yläkerran kotiin  hipsii kaksi
väsynyttä mutta onnellista kahvilanpitäjää.
Oon muuten tosi onnellinen, että mieheni on työparini.
Kaikille se ei ehkä olisi se paras ratkaisu mutta meille se passaa loistavasti.
Sitten on vastassa vielä lasten nukkumaanlaitot.
Kun talo sitten viimein hiljenee on iltateen aika ja päivä pulkassa.
Kotitöitä tehdään jos jaksetaan, pyykkiä toki täytyy pestä joka välissä,
mutta isommat siivoilut jää alkuviikon vapaapäiviin.
Ja perjantaina taas sama alusta.
Ja lauantaina.
Lauantaina suljemme kolmelta.


Aika haipakkaa siis nämä loppuviikot, mutta nyt on hyvä näin.
 Joskus surettaa se, että innokkaana ja idearikkaana en kerkeä enää
niin paljon toteuttaa ja sisustaa kun haluaisin ja rakas blogiharrastuskin jää usein väsymyksen
jalkoihin.


Siitä pääsenkin siihen, että myös blogi on täyttäny vuosia! 
Yhdeksäs päivä tuli seitsemän vuotta täyteen.
Aika hieno aika sekin!


Mutta, tästä siis jatketaan.
Kuvat on kaikki puotilta. Ollaan siellä taas vähän maalailtu ja pyöritelty
hyllyjä ja tavaroita.
Uutta Greengaten kevätkuormaa odotellaan pian saapuvaksi.
Jdl:ltä on tullut taas kauniita uusia maalisävyjä.
Kaikkea ihanaa siis luvassa.


Ja kiitos kaikille jotka ootte puotilla käyny meitä kahtomassa!
On ollu kiva tutustua ja nähdä bloginlukijoita livenä.

Muista, että elämässä kannattaa rohkeasti kurotella kohti unelmiaan.
Kannattaa uskoa itseensä, siihen, että jopa minustakin on johonkin.
Luottaa siihen, että meitä johdatetaan juuri siihen suuntaan mikä meille on parasta.
Näihin mietteisiin,
Ole oma itsesi,
silloin olet parhaimmillasi!

-malla-

21 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Oot kyllä SUPER nainen! �� -hannele-

Heidi - omankodinonnea kirjoitti...

Niin rankalta, mutta samaan aikaan niin ihanalta kuulostaa! :)

Miia/ Rajalan tupa kirjoitti...

Pystyn kyllä kuvittelemaan nuo kaikki tuntemukset mitä rivien välistäkin yritin lukea. Ihanaa herätä aikaisin ja leipoessa nähdä samalla kuinka kylä heräilee aamun aikana pikkuhiljaa.

Sari Riekkola kirjoitti...

Ei yrittäjän homma niin helppoa ole, mutta ihanaa, kun nautitte työstänne ja saatte avioparina tehdä niitä ja tykätäkin siitä:)
Syötävän suloisia kuvia, jos joskus liikun sielläpäin, tulen takuulla teitä katsomaan!
Ihanaa arjen aloitusta sinne <3

SisustEllen kirjoitti...

Olisi niin ihana joskus päästä käymmään putiikissa:) Siitä haaveillen ja lämpimästi onnitellen <3
SisustEllen

Nukketalogalleria kirjoitti...

Hattua nostan kaikelle jaksamisellenne, ihanille ideoille ja kuville. Ja aivan ihana tuo lopputekstisi!

Hanna kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Niina/Kartano keltainen kirjoitti...

Onnea 3-vuotiaalle puodille! Aivan ihana on siellä käydä:)

Kix kirjoitti...

Blogiasi on kiva lukea ja kauniista kuvistasi haltioitua. Kunnioitan ja ihailen tuota tarmokkuutta ja rohkeutta, jolla hoidatte sekä puodin, että kodin, lapsikatraan ja parisuhteen ja jaksatte vielä kaiken päälle pikkuista lapsenlastannekin tuutia. Kaikkea hyvää teidän perheelle ja onnea puodin ja blogin merkkipäivien johdosta <3.

Selina \ Kun äiti kelaa kirjoitti...

Ihanaa arkea supernaiselle! Arvostan! :)

Anonyymi kirjoitti...

minun tutustuminen blogimaailmaan alkoi juuri sinun blogistasi! <3 ja viiden vuoden kotiäitiyden aikana löytänyt "muutaman" muunkin ihanan blogin, jota seuraan tiiviisti. Ahkeria olette, hattua täytyy nostaa! sinun sisustelusi on ihanaa seurattavaa!! :) ja haaveessa on päästä käymään vielä joskus puotillasi. Ja onnea vuosista, niin se aika rientää.. Terkuin äippä savosta

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Huhhuh...täällä ihan heikottaa sinun vauhtisi!..:)

PikkuBertta kirjoitti...

Onnea puotille ja blogille myös ...samoihin aikoihin aloiteltiin bloggailla...
Te sitten jaksatte olla ahkeria...mutta mikäs on tehdessä ja ollessa,kun oma rakas on vieressä työparina ...otette kyllä toisenne ansainneet...
Kiitos loppusanoista...pisti vähän ajattelemaan.
Voimia ja siunausta Honkasaloon kaikille.☺

kodinkuvalehti.fi/ruususuu kirjoitti...

Ihanasti kirjoitettu! <3 Onnea puotiin ja blogiin ihanainen!

Monique kirjoitti...

Lovely flowers!
Hugs
Monique

Miia kirjoitti...

Ihanalta näyttää ja kuulostaakin :) Huomenna tullaan kattomaan mitä kaikkea ihanaa löytyy ja miltä puoti näyttää :)

Tiina kirjoitti...

Voi että, niin somalta näyttää taas. Kunpa asuisin lähempänä, kävisin jokaisena aukiolopäivänä kaffella... :)) No ehkä nähdään taas toukokuussa. ♥

Aurinkokujalla kirjoitti...

Onnea puodille ja ihana blogi sulla on. Kauniita kuvia ja tekstiä. Tervetuloa kylään myös Aurinkokujalle.

Anonyymi kirjoitti...

Ihana Malla....kiitos kauniista sanoistasi! Onnittelut blogin ja puotin synttärien johdosta! Yritän taas pian päästä käymään siellä...lähellä, kun olen! Tepa Seinäjoelta

Janette kirjoitti...

<3 kiitos rohkaisusta! Unelmiin uskominen on joskus yllättävän vaikeaa!!

Rimpsukka kirjoitti...

Moi! Tuo teidän sivustavedettävänne on aivan täydellinen <3 sellaisen toivoisin jostain löytäväni. Onkohan se jokin paikallinen malli tai...?