Kevät tulee kyllä nyt niin keikkuen! Ilmat vaihtelee, pakkasta ja lämpöasteita vuorotellen.
Mutta sieltä se kuitenkin tulee ja sisällä ainakin voi ja kannattaakin
jo vähän fiilistellä.
Pääsiäinen on ihan ovella ja koti alkaa täyttymään pupuista, pajunkissoista,narsisseista
ja lastenilosta jne.
Pääsiäinen on mulle tärkeä juhla monellakin tapaa.
Sen tapahtumat tuhansien vuosien takaa koskettavat yhä edelleen.
Tänä pääsiäisenä tulee kuluneeksi myös kolme vuotta siitä,kun elämäni
pyörähti ympäri.
Minulla todettiin paksunsuolensyöpä.
Olen ikuisesti kiitollinen Jumalalle, että leikkaus onnistui, toivuin hyvin.
Tänä päivänä saan iloita terveydestäni yhdessä ihanan perheeni kanssa.
Tuo pääsiäinen laittoi todella ajattelemaan asioita ja vaikka uskovaisena hengelliset asiat
olivat lähellä sydäntäni,tuli niiden merkitys yhä rakkaammiksi ja tärkeämmäksi.
Sellaista lohtua ja turvaa en muualta löydä.
Kevään tullen tulee ihan hirveä tarve kantaa kotiin jotain vihreää, eikö vain!
Minäkään en ymmärrä puutarhajutuista yhtään mitään mutta jotain vihreää olla pitää.
Ja pitäähän lähestyvää juhlaa varten varata vähän herkkujakin.
Keittiössä ja ruokailuhuoneessa tehtiin vähän kevätsiivoja.
Pienet kaappien vaihteluthan kuuluu aina samaan kauppaan ja niin kävi nytkin.
Keittiön puolelle tuli vanhan patakaapin kaveriksi vanha seinäkaappi.
Välitilaan ib laursenin naulakko.
Passaa aika kivasti yhteen.
Mämmikin oottelee jo jääkaapissa.Meillä sitä syö ainoastaan minä.
Sitä ennen herkutellaan myslillä ja kreikkalaisella.
Haluan tänä keväänä muistuttaa itseäni, sinua, meitä kaikkia siitä, että
nautitaan siitä mitä meidän ympärillä on, koska jokaisella meistä on jotain
hyvää vaikkei sitä halua aina myöntää tai nähdä.
Mullakin on ollut tänä talvena jaksaminen ihan nollissa ja mä lakkasin näkemästä
mitään hyvää mun elämässä.
Se oli aika ankeaa.
Mutta sitten pienin askelin eteenpäin ja olihan niitä mahtavia asioita:
usko, perhe, koti,ystävät, terveys jne.
sitä vaan lakkaa joskus näkemästä asioita vaikka ne oliskin tärkeitä.
Väsymys ottaa vallan, vie voiton mutta!
Ei anneta periksi!
Kohti kevättä mennään viimasta huolimatta! Kevät on ikäänkuin kaiken uuden alku.
Aurinko herättää meidät henkiin ja kotikin alkaa elää ihan uudella tavalla.
Kiva kun olette tykkäilleet tuolla facebookin puolella blogin sivuista!
Sitä aina joskus miettii, että onko täällä enää lukijoita,
kun tulee niin harvoin postattua.
Mutta ihanaa, että ainakin joku tänne löytää!
Haluan jo toivottaa
Valoisaa ja siunattua lähestyvää pääsiäisen aikaa jokaiselle.
sekä
Keväistä sisusteluintoa joka kotiin :)
-malla-
10 kommenttia:
Olipas kiva kuulla sinustakin pitkästä aikaa♥
Todella hienoa, että voit hyvin....ystävälläni ei käynyt noin hyvin ja tammikuussa loppuivat voimat.
Ihanaa pääsiäistä teille kaikille♥
Tarkeista asioista muistutit.Pitaisi muistaa kiittaa joka paiva kaikesta hyvasta,mita jokaisella on...
Tsemppia teidan kevaan odotukseen.Itselleni vaikuttaa mielialaan ilmasto ja olenkin tosi onnellinen kauniista kevaasta taalla Jerusalemissa.
Tavallista lampimampaakin tahan aikaan.Perjantaiksi luvattiin jopa +31.
Viikon paasta 10 paivan loma perheen kanssa.Siinapa niita minun ilo ja kiitosaiheita!
Kiitos samoin. Ihanaa lukea valoisista ajoista elämässä. Pitää aina muistaa taistella pimeyttä vastaan ja luottaa että asiat järjestyy. Pääsiäinen on minullekin tärkeä juhla, tulin uskoon muutama vuosi sitten ja pääsiäinen sai uuden , ihanan tarkoituksen.
Merja
Voi kuinka ihania kuvia taas...joskus tulee blogissa käytyä....itse en ole enää jaksanut päivittää...fecen puolella tulee enimmäkseen oltua.
Kaunista kevään jatkoa ja kesän odotusta Honkasaloon
Ja ennen kaikkea JAKSAMISTA...joskus se kamelin selkäkin katkeaa,mutta ylös noustaan... itse kukin❤
Voi, miten kaunista teillä on, aivan huokailen täällä koneella...
Tärkeista asioista muistuttelit meitä Malla, toisinaan kuitenkin väsymys vaivaa meitä kaikkia, silti jokainen päivä on uusi mahdollisuus ja lahja.
Ihanaa pääsiäistä ja kevättä sinulle, oli mukavaa nähdä kauniita kuvia ja kuulla sinusta <3
Tämä sinun blogisi on ollut mahtava inspiraation lähde jo vuosia ja sitä pitää käydä kurkkaamassa säännöllisin väliajoin v<3 Mukavaa kevättä sinulle <3
Jaksamisia Malla! Joku päivä olitkin mielessäni ja rukouksissani, kun mietiin miten saat voimavaraksi riittämään yrittämisen ja perheen hoitamisen keskellä. Omat voimavarat on välillä aika nollassa, sillä vaikka koulu onkin hyvä ja kiva juttu niin se vie älyttömästi aikaa ja kotio tullessaan pitää aloittaa uus työmaa. Ja sitten kun väsyy, uupuu ja yrittää vasn suorittaa samaan tapaan niin syvemmälle suohon tunnun uppoavan.
Koitan olla itselleni armollisempi ja hyväksyä että väsymisen kuuluu elämään. Jeesuskin väsyi, vaikka olikin täydellinen. Ei jaksanut paahtaa 24/7 olosuhteista huolimatta. Joten väsymisen taitaa ;) kuulua ihmisen elämään ja miten mä olisin Mestariani parempi, kestävämpi...
Joh 4:6 6 ja siellä oli Jaakobin kaivo. Matkasta uupuneena Jeesus istahti kaivolle. Oli keskipäivä, noin kuudes tunti.
Ihanaa kun blogi päivittyi pitkästä aikaa! Sydän vallan huokaa näistä kauniista kuvistasi <3
Tuo on niin totta, että monesta asiasta sitä saa olla kiitollinen! Silti sitä välillä väsyy, tylsistyykin..vaikkei syytäkään olisi. Silloin pitää kuunnella itseään ja levätä. Antaa vähän aikaa.
Jaksamista ja voimia sinne arkeen! Sekä siunattua pääsiäisen aikaa <3
Kiitos kauniista päivityksestä! Kyllä meitä lukijoita vielä tälläkin puolella kurkkii :) Vähän samanlaisia fiiliksiä täälläkin ja takana on rankkoja ja synkkiä aikoja, mutta eihän seitä valoa ilman pimeyttä huomaisi. Kaikkea hyvää sinulle ja voimia uudelle keväälle!
Hei! Ihana kuulla uutisia.
Minä kun en periaatteen ( ajanhallinnan ) vuoksi käytä facebookia niin ihana että päivittelet täällä.
Mukavaa ja siunauksellista kevättä
-sirpa-
Lähetä kommentti