sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Sunnuntaihöpinät


No niin, täällä taas!
Reippaan vilikkaasta loppuviikosta puotilla selevitty
ja mukavia ihimisiä tavattu.
Nyt on kotia siivoiltu ja sunnuntain vietto voi alakaa.
Sitä ennen muutama  tunnelmakuva olohuoneen joulutunnelmasta.


Joskus sitä tuloo onnelliseks pienistä asioista ja nyt iloa tuottaa nuo
Keskiseltä ostetut pampulanauhat ikkunalla.
Keskiseltä löyty tuo jääkarhutyynyki talavista tunnelmaa luomaan.


Meillä on tällä hetkellä kovin hempeää sisustuksessa.
En osaa kuvitella tähän punasta vaikka se mielestäni kuuluuki jouluun.
Nähtäväksi jää, jääkö nisset ja muut punanutut vain keittiöön
vai valtaako ne koko tupasen.
-----
Yläkerrassaki on pientä muutosta vaihteeksi ku tytöt alako vaihtamaan
huoneita keskenään.
Ja sehän tarttuu, nyt mäki sain päähäni, että meiänki makkari vaihtaa
ensviikolla paikkaa, saatais näin vähän enemmän tilaa
pikkutyttöjen tavaroille ym. jutuille.

Mutta nyt sunnuntain viettoa seurakunnassa ja perhepäivällistä koko
porukalla, kerranki vanhimmillakin tytöillä on vapaat niin
saahaan pitkästä aikaa pöytä täyteen.
Ja tytöthän ei tuu kaksin vaan neljästään.
Näin se menöö :)
Porukka kasvaa!Kiva saaha lisää poikia perheeseen.

Viettäkää mukava sunnuntai, täällä paistaa aurinko!

-Malla-

23 kommenttia:

My little silver linings kirjoitti...

Kaunista niin <3 Ihanaa viikonloppua <3

Eerika kirjoitti...

Katoin heti, että onpas kivannäköiset pampulanauhat ikkunassa! Mukavaa sunnuntaipäivää!

Sari Riekkola kirjoitti...

Suloiset nuo pampulanauhat!
Kauniit värit on teidän olkkarissa, mullaki taitaa punanen jäähä pois tältä joululta.
Mukavia yhdessäolon hetkiä teille sinne, viettäkäähän kiva sunnuntai<3

Kristiina - Arjen Helmiä kirjoitti...

Kivat nuo pampulanauhat. En ole ennen tuollaisia nöhnytkään. Ihan kuin lumisadetta. Sitä jo kovasti täällä meillä kaipaillaan, kun on niin pimeää. Tulisi heti enemmän sitä joulunkin tuntua.

Kaisa kirjoitti...

Siis aivan ihanan näköistä teillä!

Kaisa kirjoitti...

Siis aivan ihanan näköistä teillä!

Lycka är ~ Onnea on kirjoitti...

Ihanat nuo pampulanauhat..löytyisipä täältäkin päin.
mukavaa sunnuntai iltaa!
~M~

Anne-Mari kirjoitti...

Hih: mä muistan kun kerran sulle kirjoitin että aatteles sitä kun neidit tuo poikaystävänsä näytille;) Kyllä on tupa täynnä, mutta kyllä teille mahtuu, ihana suuri perhe<3 Ihanat kuvat ja toi lumisade verho on kaunis<3

Monique kirjoitti...

Your pillows are very very nice!!!
Monique

Monique kirjoitti...

Your pillows are very very nice!!!
Monique

Anonyymi kirjoitti...

Voi että, ihan kuin kovastikin pyryttäis ulkona! Mainiot verhot! !!!!!!!
- mukavia sunnuntaikuulumista teillä, täällä vietetty poikkeuksellisesti saunailtaa!
Mukavaa viikkoa ja intoa mööpeleiden siirtelyyn:-)

Anonyymi kirjoitti...

T. Meri Hämeestä;-)

Ansku kirjoitti...

Ihana on tunnelma ja kovin mukavilta kuulostaa teidän sunnuntaipuuhat kera ison ihanan perheenne ❤️

Marsa - Sininen Kuisti kirjoitti...

Hauskat pumpulinauhat! Ihania kuvia.

Sari kirjoitti...

Kauniita kuvia teidän olkkarista. Ihastuin noihin pallonauhoihin.
Niin ne perheet kasvaa, kun lapset vanhenee. Pienenemään päin ne ei tunnu olevan koskaan ja hyvä niin.
Mukavaa viikkoa!

malla kirjoitti...

KiitosKiitos!! <3

Joo Anne-Mari! mäki muistan ja aattelin, että siihen nyt on aikaa! :D
On tää vaan jännää aikaa, huolineenkin! :)

Anonyymi kirjoitti...

Kauniin talviselta näyttää, ei sen joulun tarvitse punainen olla :)

Marianne kirjoitti...

Voi ompa hienot noi pompulaverhot!

Anskuli kirjoitti...

Niin kaunista, niinkuin teillä aina <3 Ja nuo pampulaverhot sopii Nii hyvin, aivan kuin lunta sataisi hiljalleen :)

Heidi Elämää ylängöllä kirjoitti...

Voi kun suloiset pampulat :) Heti alkaa miettiä mihin meille tollaiset.. Ja miten voisi tehdä itte? Hmm.. Ehkä makuuhuoneeseen ja laittaisi pampuloiden tilalle höyheniä kun niitä löytyy :)

Anonyymi kirjoitti...

Mitkä suloiset pampulat, tosi kauniit ja herkät!

Valoisaa viikkoa sulle ❤

Anonyymi kirjoitti...

Hei! Onpa ihanat pampulat. Jos ei jaksa itse vääntää, oisko tietoa mistä niitä sais hankittua - Keskisen suuntaan kun tie ei vie..
Hyvää viikonloppua!Terv. TiV

Anonyymi kirjoitti...

Hei!
Olisiko sinulla antaa tarkempia tuotetietoja tuosta ihanasta pampulanauhasta? Keskinen kun on pikkasen kaukana täältä Keminmaasta.

Terkuin

Jaana