sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Enkeleitä ja arvontaa!


Honkasalossa on bongattu ensimmäiset jouluiset enkelit.
Ne lennähti keskelle
sumuista sunnuntaita.


Niillä oli hauskaa ja ne supattivat suloisia salaisuuksia
toistensa korviin.


Tänään on erityinen sunnuntai kaikinpuolin.
Siitä on kaksikymmentäkaksi vuotta ku Rakkaan Samini kans
vaihettiin kihilat!
Kaikenlaista on tietysti matkanvarrella ollu mutta ei koskaan niin
tiukkaa paikkaa,että hanskat olis tiskiin teheny mieli heittää.
Kaikesta on selevitty ja siitä kuuluu iso kiitos TaivaanIsälle.
Iso kiitos siitä,että oon saanu puolison jonka kans on heleppo olla,jota
on heleppo rakastaa.
Kaiken tämän ihanan kunniaks mulla on kunnia ilimottaa ihanasta arvonnasta!

Arvotaan mielettömän upeitten naisten jouluiset kirja-ihanuuet!


Annen Kaunis pieni joulu-kirja on niin suloisen pastellinen,että joulu tuntuu ihan
hattaralta! 
Ohojeet kaikenlaiseen mukavaan askarteluun ovat heleppoja
ja hyvin ymmärrettäviä.
Suosittelen lämpimästi tätä kirjaa.
Tässä vielä linkkiä mistä voit kirjan omaksesi tilata,jos ei onni suosi tällä kertaa.


Sitten on Ilonan kirja,
Lumoava joulu.


Kirjasta löytyy Ilonan tuttu, kaunis ja kotoinen tyyli.
Heleposti luettava ja heleposti toteutettavia ideoita.
Myös tässä on kirja mitä on heleppo suositella iltalukemiseksi
viltin alla kuuman kaakaon kera.
Ja jos ei arpa onni suosi tällä kertaa voit tilata kirjan vaikkapa meiltä:



Kaunis pieni joulu-kirjoja arvotaan kaksi ja Lumoavaa joulua yksi.

Arvonta aikaa on viikko ja jokaisella yksi lipuke,
eli jätä tähän kommenttiloolaan viesti
lempijoulupuuhastelustasi niin olet  arvonnassa mukana!

Arpaonnea jokaiselle!

-Malla-

571 kommenttia:

«Vanhin   ‹Vanhempi   201 – 400 / 571   Uudempi›   Uusin»
Anonyymi kirjoitti...

Ihanaa juhlapäivää teille! Ja kiitos hurmaavasta blogistasi :) Lempijoulupuuhasteluni on leipominen. Kumpikin kirja vaikuttaa todella mielenkiintoiselta. terv. Marleena

Anonyymi kirjoitti...

Ihania enkeleitä teille lennellyt <3 Ja ihanassa arvonnassa tietysti mukana! Joulunajassa parasta puuhastelua on ottaa kaikki rakkaat koristeet taas esille ja somistaa niillä kotia yhdessä lapsosten kanssa <3
Tunnelmallista joulunodotusta!
T: Tulina

sinikka kirjoitti...

Ihania kirjoja! Mukaan arvontaan. Meille joulu alkaa hiipiä ripauksesta punaista, kynttilöistä ja kupista kuumaa glögiä.

Anonyymi kirjoitti...

leipominen :) mira, maira@luukku.com

Eeviregina kirjoitti...

Lempparipuuhia jouluksi on lahjojen tekeminen, kaikenlainen askartelu ja sisustus sekä leipominen.
Onnittelut teille ja kiva arvonta!

Anonyymi kirjoitti...

Joulupuuhat on kaikki niin ihania. Tuunailu ja tunnelmointi on ihan parasta! :)

-Liina

Unknown kirjoitti...

Ihania kuvia :) Mukana arvonnassa.

Anonyymi kirjoitti...

Joululaulut ja jouluiset askartelut.

Onnittelut ! <3 T: Suski72

Kesäpäivä kirjoitti...

Paljon onnea teille! On kiva lukea kestäneestä,onnellisesta liitosta!
Joulukirjat on ihania! Mukana siis...

Unknown kirjoitti...

Arvonnassa mukana! <3 Teillä aina niin lämmin tunnelma.

Sanna/vanharakkausblogista

Eiju kirjoitti...

Joulusiivouksen jälkeiset puuhat...leipominen, lahjojen paketointi, kynttilöiden sytyttely ja jouluisen tunnelman viimeistely. Mukana ihanien kirjojen arvonnassa!

Anonyymi kirjoitti...

Mukana <3

Jouluilu on lempipuuhaani, mm. leipominen, kodin koristelu (ei liikaa), lahjojen suunnittelu, kattelu, ostaminen ja antaminen, paketointi, joulukortit - kuvaaminen (lapsen) ja teko...mutta jos yks pitää nostaa niin kodin koristelu!!

Anonyymi kirjoitti...

piparit :-)arvontaan mukaan :-)

Anonyymi kirjoitti...

Piparien paisto ja muu kokkailu.
Terv. Ninttu
ari_jukka@hotmail.com

Anonyymi kirjoitti...

HEI!Mukana arvonnassa! Lempijoulupuuhasteluani on kodin laittaminen jouluiseksi pikkuhiljaa Marraskuun alusta alkaen ja lahjojen suunnitteleminen ja hankkiminen myös on ihan edottoman mukavaa joulupuuhaa!Joulustressistä ei ole tietoakaan !T:Paula Vuokatista

Anonyymi kirjoitti...

Ihania enkeleitä lennähti teidän suloiseen tupaan:). Onnea kihlajaispäivän johdosta:). Mukana arvonnassa.
Tarja Oulusta

Nallemummi kirjoitti...

Oi, voittaisinpa kirjan!
Käsityöt ja kaikenlainen pikku-pikku puuhastelu saa tämän mummin iloiselle tuulelle :)
terkuin Nallemummi

Anonyymi kirjoitti...

No just se .. jouluisten kirjojen lehtien selailu :)

Terv. Nadja

Hopeaenkeli kirjoitti...

Iiiiik, ei voi erikseen valita yhtä lempparipuuhaa kun kaikki JOULUSSA on niin ihanaa!!!!!!! <3
Mutta mukana arvonnassa ollaan ;)

Merkkari kirjoitti...

Voi kuinka kauniita enkeleitä.... <3 Minun lempijoulupuuhasteluni on oman joulukirjan täyttäminen. Rakastan sitä hetkeä, kun olen päivän ahertanut, sitten saan illalla istahtaa sohvalle ja vetää viivan aina tehdyn tehtävän yli. Ihanan rentouttavaa, kun huomaa, että listasta kohdat vähenevät.

Teija kirjoitti...

Lempipuuhaa ehdottomasti joulukorttien askartelu :)

Anonyymi kirjoitti...

Mukana arvonnassa =) Suklaan syönti on niiiiin ihanaa jouluna!...ja muutenkin =)t. Maikki

K kirjoitti...

Piparit, kynttilät, glöki, joulumusiikki ja pieni innokas tonttupoikani - siinä se parhaus ♡♥

Anonyymi kirjoitti...

Ihanat enkelit teille tuli vierailulle =) Arvonnassa mukana, ihania kirjoja molemmat! Lempipuuhaani on kotona puuhailu: tänään valmistui havuistuksia ulos, sisällä taikataikinasta jouluisia koristuksia ja kaikki nämä lasten kanssa <3 -Helinä

Kikka kirjoitti...

Mukana arvonnassa!Mun joulun lempparipuuha on,kun saa alkaa tonttuilee ja päästää hulluimmatkin ajatukset valloilleen ja luoda näin ollen lämmintä joulumieltä arjen kiireen keskelle.Ei ole väliä mitä ympärillä ulkomaailmassa tapahtuu,kun villasukat jalassa saa hiippailla salaa tärkeitten ihmisten nukkuessa ja rakentaa joulua kanelitankojen tuoksua huoneesta toiseen ja yllättää heidät makoisasti<3

AnnaO kirjoitti...

Arvontaan mukaan! :)
Lempi joulupuuhastelua on kun koristelen kotiamme jouluasuun, laitan rappujen kaiteeseen kuusiköynnöksen jonka koristelen ja lisäilen koristeita ympäri kotia :)

Anonyymi kirjoitti...

Mukana minäkin ja mukavinta lastenlasten kanssa piparien leipominen ja jouluaaton yökirkko.

t. yks mummi vain

Anonyymi kirjoitti...

Oi, tuollainen kirja olisi kiva, kumpi vain käy! :) Mukavinta joulupuuhastelua on tunnelman luominen kotiin koristeilla, valoilla ja kynttilöillä. :)
-Ninnie R.

mimon mami kirjoitti...

Leppoisa yhdessäolo on joulussa parasta! Onnea merkkipäivän johdosta!
Arvontaan mukaan!

Jenne kirjoitti...

Mukana! Lempparipuuhaa on lahjojen paketointi :)

Sanna kirjoitti...

Lempijoulupuuhia on leipominen ja kaikki se väkertäminen mikä tapahtuu kaikeassa salassa lapsilta :)

Anonyymi kirjoitti...

Hei!

Lempijoulupuuhasteluni on kodin koristelu; valkeaa ja huurteista, lämpimiä valoja ja kukkia. Leivonnaisista viis kunhan on silmän ruokaa.

t. Lumikukka

PikkuBertta kirjoitti...

Ihan toivotontahan tuota on voittaa,mut arvonnassa kuitenkin mukana...parasta jjouluisissa puuhasteluissa on se tunnelma,mikä siitä tulee,kun kaikki on valmista:)

Anonyymi kirjoitti...

Lempi joulupuuhailu on jouluisten kukka-asetelmien teko.
-Myte

Jenna kirjoitti...

Koko jouluun valmistautuminen on mukavaa. En osaa mainita vaan yhtä mukavinta juttua :)

Anonyymi kirjoitti...

Mukana arvonnassa!! Ja joulussa parasta on ihan kaikki!!
*Johanna.O*

Anskuli kirjoitti...

ihaninta joulupuuhailua on koristelu ja kynttilöitten polttaminen, sekä joululaulujen kuuntelu <3

Sari kirjoitti...

Ensimmäinen nyt mieleen tuleva lempijoulupuuhasteluni on valokuvista joulukortin suunnitteleminen ja tekeminen. Blogia varten on tullut tänä vuonna otettua tavallistakin enemmän valokuvia niin on mistä muokata ja jouluisin elementein maustaa.

essufie kirjoitti...

Oi mitä enkeleitä. ja kirjoja!
Kaikki Jouluun liittyvä puuhastelu on ihanaa, mutta suosikeiksi taitaa nousta kaikenlainen näpertely ja leipominen :)

amende kirjoitti...

Lempipuuhaa on ehdottomasti joululahjojen paketointi!

Anonyymi kirjoitti...

Ihanaisia pikku enkeleitä.. Lempipuuhasteluni on laittaa pikku hiljaa joulua kotiin.. Katja.

Tiina kirjoitti...

Ei voi kyllä nimetä vain yhtä lempijoulupuuhaa! Kärkikolmikossa ovat jouluvalojen hämyssä tunnelmointi, kuusen haku ja koristelu ja lahjojen hankinta ja paketointi :)

Anonyymi kirjoitti...

Suloiset enkelit:)
Mukana arvonnassa. Joulun lähestyminen tuo mukanaan paljon mukavaa puuhaa. Jos yksi asia pitää valita niin kodin laittaminen jouluksi, jouluvalot, tekstiilit on kaikista lempparein puuhastelu.
Milla

suviruusu kirjoitti...

Mukavimpia joulupuuhia on suunnittelu, piparitaikinan tekeminen, jouluruokien kokkailu ja syöminen.

Riitta kirjoitti...

Voi suloisia enkeleitä ♥ Mielijoulupuuhani on itsetehtyjen lahjojen näpertely :)

jaana-eukko kirjoitti...

Villasukat, kynttilät, glögi, piparit ja lapset.

Anonyymi kirjoitti...

Kaikki joulutouhut on ihania, niin salaisuuksien kääriminen pakettiin, leipominen, kodin koristelu, ystävien muistaminen, korttien väkerrys...ihan kaikki ja ilman kiirettä, nautiskellen! Parhaimmat onnitteluni juhlapäivänänne!

Saila Kivipellosta

Anonyymi kirjoitti...

Kynttilöiden polttelu ja rauhoittavan joulumusiikin kuuntelu on lemppareita! :D Arvonnassa mukana. Mukavaa alkavaa talvea! :) t. Salla

Minni kirjoitti...

Lempparijoulupuuhasteluni on sisustaminen tupa jouluiseksi!

Ilokseni kirjoitti...

Mukana arvonnassa :)

Rouva Silmukkainen kirjoitti...

Voi kun lykästäisi arvonnassa, ihanilta vaikuttaa molemmat kirjat! Lempijoulupuuhaa on lahjapaperien rapistelu ja lahjojen kääriminen paketeiksi.

Anu kirjoitti...

Ehdottomasti parasta joulupuuhaa on kynttilöitten virittely, sytyttely ja niitten luomasta hämystä nautiskelu!

-A-

Anonyymi kirjoitti...

Ihaninta on sytytellä jouluaattona kynttilöitä ympäri taloa ja nauttia niiden tuomasta valosta ja tunnelmasta. -Karoliina

Minnukka kirjoitti...

Onnia kovasti!
Mukana arvonnassa ollaan. :o)
villalaukka@gmail.com

Anonyymi kirjoitti...

Mukana arvonnassa:)Joulukorttien askartelu ja joulun odotus!

Terv;Anne P

annika kirjoitti...

Jouluaskartelu innokkaan 3-vuotiaan tytön kans on sitä lempipuuhaa =)

Mukana arvonnassa!

Anonyymi kirjoitti...

Arvonnassa mukana... Kodin tunnelmalliseksi ja sieväksi laittaminen on joulun lempipuuhaani... -Mannu

Anonyymi kirjoitti...

Parasta joulussa on kaikki erilaiset tunnelmalliset jouluvalot ja kynttilät. Se kun saa käpertyä hämärään vain nautiskelemaan. Ja ehdottomasti mukana arvonnassa!
-Ninnu-

Anonyymi kirjoitti...

Mukana kirja-arvonnassa! :)
nim. jontte88

Anonyymi kirjoitti...

Mukana kirja-arvonnassa! :)
nim. jontte88

Haltiakummi kirjoitti...

Oih, ihania enkeleitä näkyy siellä teillä :) Minusta joulu on niin parhautta kaikkinensa, mutta ehkäpä kaikkein jouluisinta on hämmennellä monta litraa riisipuuroa, kun kaikki on jo tehty, laitettu, koristettu ja jouluistettu.

Eija Lampinen kirjoitti...

Onnea! Ihanat enkelit!! Rakastan joulujuttuja, tykkään näpräillä koristeita,kortteja ja suunnitella lahjoja..Sun blogi on ihana!

Anonyymi kirjoitti...

Lempipuuhia on leipominen ja sisustaminen. Ihanat enkelit teillä. Onnittelut kihlapäivänjohdosta!Ihastuttava arvonta! Tepa Seinäjoelta

Jenni/Jenni's lullaby kirjoitti...

Lempipuuhaa on joululaulujen kuuntelu :) Mukana arvonnassa :)

Prusiluska kirjoitti...

Ihania enkeleitä! Lepijoulupuuhaani on piparkakkutalon koristelu ja kuusenkoristeiden askartelu.

Anonyymi kirjoitti...

Me mentiin kihloihin kun olin 16 v, 30.10. eli siitä lienee aikaa noin 27 vuotta.Eikä olla hanskoja tiskiin laitettu mekään vaikka kovin on välillä koeteltu :) Arvonnassa on taas runsas osanotto mutta aina kannattaa kokeilla onneaan :)

Anonyymi kirjoitti...

Ihania kirjoja, kokeillaanpa onnea! T. Päivikki

Anonyymi kirjoitti...

Hei!
Mieluisin joulupuuhastelu on kodin sisustaminen ja äh...vaikea valita kaikki on kivaa, kunhan siitä ei tee ressiä itelle ja muille. Mukana arvonnassa! Onnea kihlapäivänänne! =)
-Leppäkerttu-

Elena / Kauniimpi maailma kirjoitti...

Ihaninta on kyllä varmaan kuusen koristelu ja sitten sen valmiin koristellun kuusen ihastelu :) <3

Anna kirjoitti...

Aaton riisipuuron keittämisessä on se paras tunnelma. Silloin on kaikki valmista ja tuoksusta se jouluaatto alkaa.

Ps. Paljon Onnea teille <3

Anonyymi kirjoitti...

Ooh. Joulussa parasta kaikki. Havukransseja on ihana tehdä. Piparkakkutalo. Laatikoidenpaisto. Karjalanpiirakat. Kuusenhaku ja koristelu. Lahjojen paketointi. Korttien teko. Jouluarakastavan ihmisen paras aika vuodesta alkaa NYT!

PaulaS

Hitunen kirjoitti...

Joulupuuhista mieluisimpia ovat leipominen ja kodin tunnelman luominen koristeluilla. Siihen noista kirjoista voisi löytyä uusia ideoita.

Anonyymi kirjoitti...

Meidän perheessä suosikkijoulupuuhaa on pipareiden paisto ja maisto. Tänä vuonna olemme leiponeet jo kolme taikinallista piparkakkuja.

Maria Koo

Ella Kristiina kirjoitti...

Ihanassa arvonnassa mukana <3

Varjo kirjoitti...

Iltafiilistely joulun aikaan on parasta! Talo hiljenee, laitan kynttilät palamaan, käperryn viltin alle ja vaan fiilistelen joulun tunnelmaa <3

Teija kirjoitti...

Mukana arvonnassa. Lempipuuhastelu kuusen koristelu ja torttujen leipominen.

Anonyymi kirjoitti...

Onnea kihlapäivän johdosta :)
Parasta joulupuuhaa on tietysti kodin koristeleminen jouluasuun. Aatonaattoiltana on ihana istahtaa gkögilasin kanssa sohavalle kynttilänvaloon ja ihastella siistiä ja koristeltua kotia, kun kaikki muut ovat jo nukkumassa. Mukana siis ehdottomasti arvonnassa:) Kirsi (kirsi.tahtinen@dnainternet.net)

Pirjo kirjoitti...

jIHUU..Niin herkuilta näyttää molemmat kirjat! Mukana arvonnassa siis! -p-

Anonyymi kirjoitti...

Ihania enkeleitä teillä päin. Osallistun arvontaan. Mun lempijoulupuuhaa on leipominen kauniin joulumusiikin soidessa taustalla.
E-R

Anonyymi kirjoitti...

Joululahjojen ostelu ja paketointi on mukavinta! :) T:EllisH

Anonyymi kirjoitti...

Tahtoo mukaan arvontaan! :) Lempijoulupuuhani on piparien paistaminen.

henna // Pientä, suloista & vaaleanpunaista kirjoitti...

Arvonnassa mukana. Mieluiten paketoin lahjoja! :)

Anonyymi kirjoitti...

Joulutunnelma ja joulupuuhastelut syntyvät kodin jouluun valmistamisesta, piparin tuoksusta, kynttilöiden tunnelmasta,jouluvaloista,(lumesta), rauhallisesta joulumusiiksita, tontuista... -Sari-

Anni kirjoitti...

Ihanat, ihanat enkelit siellä! Kertakaikkiaan!

Ja arvontaan mukaan tietenkin :)

manteliunelmia kirjoitti...

Sulla on aivan ihana blogi!
Mukana upeassa arvonnassa :)

Päivi kirjoitti...

Osallistun :)

Suski kirjoitti...

Arvonnassa mukana! Joululeipomista ei mikään voita, mitä suklaisempaa sen parempaa ;)

Kata kirjoitti...

Mukana arvonnassa. :)

Heidi/Mustikkasuu kirjoitti...

Lempipuuhaani on joulun suunnittelu ja leivonta, sekä tietenkin kuusen koristelu!:) Sydämelliset onnittelut teille yhteisistä vuosista!

Taina kirjoitti...

Eihän sitä tiedä vaikka tärppäis!
Mä tykkään eniten miettiä, mitä antais muille joulunaikana.. ja mitä leipois. Tosin se voi olla sama asia.

Så Vitt Jag Vet kirjoitti...

Haluan olla mukaana arvonnassa!
Kraam
Sanne

Unknown kirjoitti...

Ehdottomasti mukana.... Rakastan ylikaiken joulua ja kaikkea siihen liittyvää mutta puuhasteluista eniten pienen incl tyttöni aistikalenteriin askartelua:)

Anonyymi kirjoitti...

Arvonnassa mukana! :)

Unknown kirjoitti...

Ehdottomasti mukana arvonnassa. Rakastan joulua ja kaikkea mitä siihen liittyy mutta puuhasteluista eniten pienen incl tyttöni aistikalenterin askartelusta:)

Lycka är ~ Onnea on kirjoitti...

paljon onnea teille!
arvonnassa myös mukana.
~M~

Anonyymi kirjoitti...

Joulun odotus on parhainta :) Onnea teille ja mukana arvonnassa- Kikkara

Anonyymi kirjoitti...

Arvonnassa mukana ehottomasti !!!
Mukavaa Halloween viikonloppua kaikille :)
T. Ninnanunnu

Anonyymi kirjoitti...

Mukana arvonnassa. Sinulla ihana blogi ja kivoja juttuja. Onnittelut!
Merja

MariaJii kirjoitti...

onnea teille! lempijoulujuttu on lahjojen ostaminen ja paketoiminen omille lapsille!

Anonyymi kirjoitti...

Ilmanmuuta mukana kutkuttavan ihanassa arvonnassa! Odotan innolla että satais lunta ennen joulua...
-Satu
satu.kantoluoto@hotmail.com


malla kirjoitti...

Ihania viestejä,kertakaikkiaan!!! ja vautsi miten paljon teitä on! :)

Anonyymi kirjoitti...

Mukaan arvontaan.
Parasta Joulussa on tunnelmointi.
- Tiina Pohjanmaalta

Kati kirjoitti...

Lemppareinta on leipominen :)

Anonyymi kirjoitti...

Lempipuuhastelua on jouluksi pakastevastojen teko juhannuksen jälkeen...sekä niiden kaivaminen pakastimesta jouluaattosaunaan :) Saila

Anonyymi kirjoitti...

No tietty suklaansyöminen on paras joulupuuha! Ja arvonnassa kanssa mukana.

Minni

Anonyymi kirjoitti...

kukka-asetelmia tekemällä syntyy joulumieli...t.floristi :)

jassu kirjoitti...

Lempipuuhaa on piparien leipominen. Supattelevatpa somasti joulun enkelit!

Anonyymi kirjoitti...

Paljon Onnea teille ja tahtoo osallistua arvontaan.Kauneinta Joulussa on yhdessäolo ja Joulun odotus läheisten kanssa.Joulukukat ovat myös iso osa joulunaikaa. T.Tanja

TiinaK kirjoitti...

Ihaninta joulun odotuksessa kodin laittaminen jouluiseen asuun. Johon kuuluu myös ne kappien siivoukset :) mukana ihanassa arvonassa!!

Anonyymi kirjoitti...

Jaa lempipuuha...no syömisen lisäksi tietty joulukuusen haku. Tänään oltiin sienessä omilla mailla ja katseltiin kuusia "sillä silmällä". Aikoinaan meillä oli näillä reissuilla kuttu-neitikin mukana (siis vuohi) nyt oli meidän kissa :)

...onks enkelitortut heränneet eloon!?...tyttöset on kauniita, kuin enkelit <3
- arvonnassa mukana Meri Hämeestä

Maria kirjoitti...

Mukana ihanassa arvonnassa! Mukavin joulupuuhastelu on kodin sisustaminen jouluisilla jutuilla :)

Anonyymi kirjoitti...

Paljon Onnea! Mukana ollaan arvonnassa :) Kauneinta Joulussa on yhdessäolo ja Joulun odotus kaikkinensa,kukat,leipomukset,lasten jännitys,ihanaa :)

Anonyymi kirjoitti...

Valojen virittely ja muu jouluinen näpertely on kivaa. :)

-Sanna

Hanna kirjoitti...

Mukana arvonnassa :)

emäntä kirjoitti...

Lempipuuhastelua Joulun alla, on kaikki lasten kanssa tehtävä pieni väkertely: askartelu, leipominen, järjestely, ulkoilu, eläinten hoito, jne. <3

Anonyymi kirjoitti...

Mukavin joulupuuhastelu on kun saa laittaa joulukukkaset ja koristeet puhtaaseen kotiin esille. Tosin sitä siivoamista saa tehdä monen monituista kertaa ennen itse joulua, kukat ja koristeet kun laitetaan esille jo hyvissä ajoin ennen aattoa.

Onnea kihlapäivän johdosta! (hyvä päivä, minun syntymäpäivä ;) )

MaijaKoo

Anonyymi kirjoitti...

Onnea kihlapäivän johdosta ja onnea myös jatkossa! Sitähän me kaikki tarvitaan matkallamme.

Arvonnassa mukana,

Arjuska

Elisa kirjoitti...

Mukana arvonnassa:)

Unknown kirjoitti...

Pakettien teko salassa :)

Mansikki kirjoitti...

Ehdottomasti mukana arvonnassa! Ja onnittelut vuosipäivän kunniaksi.
Lempijoulupuuhaa on kynttilöiden levittely pitkin taloa sekä lasten kanssa piparkakkujen leipominen=)

Anonyymi kirjoitti...

Mukana arvonnassa! lempijoulupuuhiin kuuluu tietysti se joulun laittaminen esille kotiin <3 -minni

Anonyymi kirjoitti...

Mukana arvonnassa! Lempipuuhia on monia - ovikranssien tekeminen itselle ja ystäville,piparkakkujen leipominen,vanhojen joululehtien selaaminen,joulukoristeiden esilleotto,joulumusiikin kuuntelu kynttilänvalossa jne.Joulu on ihanaa aikaa! unsku

Unknown kirjoitti...

Lempijoulupuuhastelu on ihan ehdottomasti glögin nauttiminen jouluvalojen ja kynttilöiden palaessa. :)

Miitsu kirjoitti...

Mukana kirja arvonnassa.Leipominen on kivaa joulu puuhaa.

Unknown kirjoitti...

Arvonnassa mukana! :-) lempijoulupuuha on ehdottomasti aattoaamuna lasten kanssa viimeisten piparien leivonta. Siitä jää niin iloinen mieli ja jouluinen tuoksu koko aatoksi! :-)

Taina kirjoitti...

Paljon onnea teille - meillä on viettetty täällä 10 v hääpäivää. Perässä tullaan ;)
Lempi joulupuuhiin kuuluu kaikki ne pienet puuhatelut koristeluista leivontaa ja paketointiin joilla pikku hiljaa rakennetaan joulutunnelma kotiin ja sydämmiin. :)

Lumilivia kirjoitti...

Oikein ihanaa kihlapäivää <3
Mukana arvonnassa ;)

Anonyymi kirjoitti...

Lempipuuhaa on kaikenlainen luonnonmateriaaleista värkkäily, esim. kranssit ja havupallot :)
Terkuin, Marika k. Jns

Anonyymi kirjoitti...

Kodin koristelu ja lasten kans puuhastelu ihan parasta näin joulua ootellesa! Iihana blogi sulla!

Anonyymi kirjoitti...

Ihaninta joulupuuhastelua on pipareiden leipominen ja kodin sisustaminen jouluisaksi. Samalla kuunnellen Vesa-Matti Loirin tulkitsemia joululauluja. -Kirsti-

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos ihanasta blogista.
Arvassa mukana

Merja

Anonyymi kirjoitti...

Mukana!
Ihanat enkelit

E

Anonyymi kirjoitti...

Ihanat kuvat,ihanat enkelit♡♡♡ihanat palkinnot,mukana arvonnassa! T: K.S.

Rose-Marie kirjoitti...

Mukana ollaan arvonnassa :)

Karpaloinen kirjoitti...

Lempipuuhasteluja joulun aikaan on joulukorttien askartelu sekä joululeivonnaisten leipominen. :)

Anonyymi kirjoitti...

Eniten tykkään joululahjojen paketoinnista joulumusiikin soidessa taustalla!

Aivan ihanat enkelit!

Arvonnassa mukana, Liisapäivi

Karpaloinen kirjoitti...

Lempipuuhasteluja joulun aikaan on joulukorttien askartelu sekä joululeivonnaisten leipominen. :)

Rosmarin kirjoitti...

Ihanaan arvontaan mukaan! Lempijoulupuuhaa on ainakin piparkakkutaikinan teko; se tuoksu! Leipominen ei sitten olekaan ihan yhtä hauskaa...

AnneV kirjoitti...

Hienossa arvonnassa mukana :)

Titta kirjoitti...

Kaikki joulussa on lempparia, mutta kyllä se lasten ja perheen kanssa puuhastelu on parasta. Myös joulun aikaan:) Joulun lämmin tunnelma ja joulumieli ovat myös jotain mitä en osaa sanoin kuvailla<3

Anonyymi kirjoitti...

Lempijoulu"puuha" on joululaulujen kuuntelu, joko hommien taustalla tai sitten ihan keskittyen esim konsertissa.
-P4+5

Anonyymi kirjoitti...

Ihanaa, ihanaa!
Arvonnassa mukana.
T. Mari

Sude kirjoitti...

Ihanat pienet enkelit ♥
Joulussa mukavinta on se koristeiden esille laittaminen :)

Anonyymi kirjoitti...

Leipominen tietysti:)
-mirtzi

Anonyymi kirjoitti...

Mukana! Mieluista puuhaa leipominen, paketoiminen ja tietty kynttilän loisteessa.
t. Pinksu

Anonyymi kirjoitti...

moi! mie tykkään leipoa jouluisia herkkuja ja poltella kynttilöitä.
voi miten ihanaiset kirjat,arvonnassa mukana onnenarvalla:)
terkuin TiinaL

Maikki kirjoitti...

Mukana ehottomasti :) ja lempijoulupuuhaa on kaikki se yhdessä olo ja puuhaaminen.

Anonyymi kirjoitti...

Ihanin asia joulussa on kodin pukeminen jouluun <3 Mukana mahtavassa arvonnassa. T.Annika-pinkkifiini

Anonyymi kirjoitti...

Mukana arvonnassa!Lemppari puuhastelu on tuoda pikkuhiljaa joulua kotiin ja saada lapselle se sama jännityksen tunne joulun odotukseen, joka itsellä oli kun katseli oman äidin joulupuuhasteluja
-Linda

Katja kirjoitti...

Korttien askartelu ja lahjojen tekeminen itse, ne on ihan parhautta. Mukana arvonnassa siis!

Anonyymi kirjoitti...

Onnea. Ihaninta on tuoda joulun tunnelmaa pikkuhiljaa kotiin ja nähdä lasten innostus.
- suvi k h

Lisay kirjoitti...

Mielijoulupuuhiani on leipominen ja joulumusiikin kuuntelu.Siita tulee se joulumieli...
Nyt olisi ihana voittaa kirja vaikkapa itselle joululahjaksi!

Anonyymi kirjoitti...

Mukana arvonnassa!Lempipuuhaa on lasten kanssa leipominen ja joulun laittaminen kotiin,tunnelmaa kynttilöillä ja takkatuli,täydellistä kera lumen :)
-Elina-

SisustEllen kirjoitti...

Kynttilöiden sytyttely, yhteiset valmistelut, salaisuuksien suputtelu ja toisten ilahduttaminen<3
Mukana siis arvonnassa:)

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos hienosta blogista!
Mukana ollaan.
t. Heidi

Tallessa maailma kirjoitti...

Joululaulujen kuuntelu ja omakin rallatus lasten kera on mitä mukavinta joulupuuhaa! Toki leipominen kilpailee samassa sarjassa myös. Mukana arvonnassa :)

Krisse
http://tallessamaailma.blogspot.fi

Päivi kirjoitti...

lempipuuhaa on leipominen lasten kanssa, muu jouluinen mukava on joululaulujen laulaminen täydestä sydämestä ja tunnelmointi

Elmiira kirjoitti...

Joulun laittaminen lasten kanssa ja mukaan arvontaan.

Elmiira kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Rouva V kirjoitti...

Mukana! :)
Siunausta teille! <3

Pionitarha12 kirjoitti...

Joulukuusen koristeleminen on se kohokohta :) Toki tunnelmanluominen ennen sitä on myös tärkeää...

Anonyymi kirjoitti...

Arvonnassa mukana. Leipominen ja pikkuhiljaa koristeiden ja kynttilöiden lisääminen kotiin antaa joulun hiipiä sisimpään ja tupaan.

Anonyymi kirjoitti...

Piparien teko ja koristelu lasten kanssa :) Anne Kuopiosta

Maamit79 kirjoitti...

Joulu tulee piparien leipomisella:)
Arvonnassa mukana:)

Muori kirjoitti...

Arvonnassa mukana. Lempi jouluinen puuhani on yhdessä perheen kanssa valmistautuminen ja jouluinen tunnelma.

Anonyymi kirjoitti...

Joulu tuo valoa pimeyteen. T.Hillamaija

annelipponen kirjoitti...

ihania enkeleitä teille on tupsahtanut sunnuntai kunniaksi

Anonyymi kirjoitti...

Osallistun arvontaan.
Parasta joulun odotuksessa on lahjojen miettiminen,kynttilöiden polttaminen ja joululaulut.

Taina*4lasta

Anonyymi kirjoitti...

Se kun annan itselleni luvan laittaa ensimmäiset jouluvalot tunnelmaa luomaan 1. marraskuuta ;) t. hansunen

Anonyymi kirjoitti...

Mukaan ehdottomasti! Lempipuuhaa ihan kaikelainen puuhailu kotona.

-kirsikka

Anonyymi kirjoitti...

Leipominen on joulun parasta puuhaa. Emilia

Anonyymi kirjoitti...

Mukana arvonnassa! Leipominen on erityisesti mieleen. :)
-aisha

Manda kirjoitti...

Joulussa on niin paljon kaikkea mukavaa. Kynttilät, pipareiden leivonta lasten kanssa, itsetehtyjen lahjojen näpertely. Ehkä ihanin hetki on kuitenkin aikainen jouluaattoaamu, kun muut vielä nukkuvat, koti on siisti ja kinkku tuoksuu uunissa.

Anonyymi kirjoitti...

Ensimmäisten jouluvalojen virittely, siitä lähtee joulutunnelma nousemaan ja sitten tietysti piparkakkujen leipominen :) Mukana arvonnassa!
-Johki

Marjo kirjoitti...

Lemppari joulupuuhiani on joulukäsitöiden teko. nyt tulossa uusi tonttu ja uudet neulotut tyynynpäälliset.. jouluiset siis.

Kisa kirjoitti...

Lempparipuuhaa: Kodin laittamien joulukuntoon ja leipominen :)

Rouva Sana kirjoitti...

Joulu ei ala koskaan ilman inspiroivia joulukirjoja ;),

Sari kirjoitti...

Jouluinen lempipuuhasteluni on lahjojen tekeminen. Lasten kummit saavat aina itse tehtyjä paketteja!
Eli mukana arvonnassa.

Annitanni kirjoitti...

Lempipuuhia taitaa olla lasten kanssa jououn valmistelut, he ovat niin innoissaa mukana.

Anonyymi kirjoitti...

Arvonnassa mukana. Mukavinta joulupuuhastelua on ehdottomasti piparien paistaminen lasten kanssa (ja se piparitaikinan maisteleminen) :)

Tiia/Lasten tapaan kirjoitti...

Suunnittelu ja salaperäisyys, jotka alkavat jo hiljalleen syksyn aikana. Mukana ehdottomasti :) Joulu on vuoden ihanin päivä.

RUUTUOVEN TAKAA kirjoitti...

Mukana ihanassa arvonnassa! Lähes kaikki joulunvalmistelut ovat mukavia...niin paitsi siivous!

Anonyymi kirjoitti...

Ehdottomasti mukana arvonnassa! Mieluisin jouluvalmistelu on kodin koristelu joulukuntoon ja piparien paistaminen.
-SiniKoo-

Anonyymi kirjoitti...

mukana arvonnassa! eerika.rautiainen(a)saunalahti.fi

marjo pirinen kirjoitti...

se kun koti pukeutuu pikkuhiljaa jouluun marraskuulta alkaen. Joka päivä jotain uuttaa...

Tanja kirjoitti...

Onnea kihlapäivän johdosta <3
Mukana arvonnassa:) Lemppari joulupuuha on jouluherkkujen leipominen ja valmistelu!!

Äitix5 kirjoitti...

Leipominen lasten kanssa! Lelulehtien rastittaminen, siivoilu, joululaulut, kodin koristeleminen <3

Mukana!

Eerika kirjoitti...

Kaikenlaiset jouluaskartelut tuovat joulumieltä ja sitten niitten jouluherkkujen leipominen :)

Unknown kirjoitti...

Joulukorttien teko ja jouluinen sisustaminen:) Mukana arvonnassa.

Anonyymi kirjoitti...

Onnea teille <3. Ja mukana arvonnassa. Joulua odotellen Tiinu poppoineen :)

Kati kirjoitti...

joulun lempipuuhaa on lahjojen ostaminen ja paketointi sekä leipominen:)

O kirjoitti...

lahjojen ostaminen ja paketointi sekä leipominen. :-)

Anonyymi kirjoitti...

Lempipuuhaani on leipominen ja talon koristelu joulukuntoon. Mukana myös arvonnassa :)

T.Jaana-mummi

Anonyymi kirjoitti...

joulukoristelut on ehdoton suosikki :)Eveliina (tiiät kyllä kuka ;) )

Onneli kirjoitti...

Kyllä se vaan on kodin pukeminen pikku hiljaa joulutunnelmaan...on alkanut jo.

Anonyymi kirjoitti...

Joulutunnelmaan virittäytymisessä auttaa itseleivottujen pipareiden tuoksu ja maku sekä joululaulujen kuunteleminen kynttilänvalossa.Arvonnassa mukana "jouluhömppä"Hanna.

Anonyymi kirjoitti...

Éhdottomasti pipareiden leipominen lasten kanssa. Miten se onkaan aina yhtä mukavaa. Kaikilla vatsassa enemmän piparitaikinaa kun pellillä. Lasten puheissa vilisee joulun toiveet ja jännitys. Parasta joulupuuhaa <3

Lina

Anonyymi kirjoitti...

Lempipuuhaani kaikenlainen pikkusomistus. Joulutunnelma alkaa ulkovalojen ja lyhtyjen laitolla, myös sisällä sytyyvät kynttilät. Marraskuun lopussa soivat joululaulut. Samalla laitan esiin adventtikynttilät sekä lapsille itsetehdyn sukkajoulukalenterin, joka täyttyy pienillä yllätyksillä. t.Henni

Anonyymi kirjoitti...

Piparkakkutalojen tekeminen ja joulukoristelu ;) + paketointi.

t. Tuikku

AnniM kirjoitti...

Mukana arvonnassa. Lempipuuhia ovat korttien ja koristeiden askartelu sekä herkkujen leipominen.

«Vanhin ‹Vanhempi   201 – 400 / 571   Uudempi› Uusin»